2013/08/20

Vompsun kuulumisia

tähän väliin ajattelin toteuttaa taas vähän postausta tallin puolelta, tai enemmänkin vomppulin kuulumisia ja listaa vähän mitä haluaisin ostella! vähän aikaa sitten epäilin että vompsun takapää on jumissa ja se jopa tuntui välillä todella tönköltä ratsastaa vasempaan suuntaan. hieroja kävi kuitenkin hieromassa sen ja sanoi että takareisissä oli vähän jumitusta mutta ei mitenkään paljoa, joten liikutusta sai jatkaa normaalisti. tehdään me välillä kuitenkin jumppailuja eli peruutellaan ylämäkeen ja mennään väistöjä ylämäkeen. sen lisäks kans puomiharjoituksia ja pientä rataakin ollaan hypätty. nyt viime aikoina ollaan kuitenkin humputeltu paljon ilman satulaa kun satula on alkanut painamaan edestä vähän ja ensi viikolla tuleekin satulan toppaaja laittamaan asian kuntoon. ensi kuussa olisikin sit tarkoitus lähteä käymään kisoissa pitkästä aikaa :-)!


hevosen pitäminen on joo kallista (mulla toisaalta ei niinkään kallista kun en joudu maksamaan tallivuokraa) mutta sitten kun tykkää ostella hevoselle kaikenmaailman varusteita niin niihin kuluu kyllä kiitettävästi rahaa!  kattelin tässä vähän mitä tarvisin hepalle ja itselleni (tai haluaisin..) 

1. rakastuin täysin noihin leopardikuviollisiin suojiin :-D!! HKM suojat (horsepro)
2. haluaisin kans uuden vähän siistimmän tallitoppiksen vaikka vompsulla onkin kolme tallitoppaloimea mutta lähestulkoon kaikki on reikiä täynnä
3. glukosamiinia
4. kingslandin toppatakki (pohjoisenratsu) 
5. kingslandin pipo (pohjoisenratsu)
6. uusi juoksutusvyö kun edellinen oli liian iso (horze)

Oon kans tässä hetken miettinyt että osallistuisinko ens kuussa taas koulukisoihin kun paikallisella tallilla olisi myös koulukisat. alunperinhän hankin hevosen että käyn sillä koulukisoissa, mutta meillä ei oikein mennyt ikinä nappiin nuo koulutuuppaukset niin siirryttiin sitten suosiolla esteisiin. ollaan viimeks oltu koulukisoissa varmaan viis vuotta sitten ja katoinkin et ollaan saatu 54% luokista eli ei mitään huippusuorituksia! :D olis kuitenkin kiva taas kokeilla että onko mikään asia muuttunut (jos vaikka hevonen olis rauhottunut haha)

5 kommenttia:

  1. larjallekko meette? jos meette niin mitä luokkia :D multa varmanan kans poni tulossa jos kuski ei jänistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sinne olis tarkoitus mennä, jos me nyt viitsitään mennä koulukisoihin niin mennään vaan se he c ja esteissä ainakin 70cm en oo vielä päättänyt sitä toista luokkaa :)

      Poista
  2. Oon lukenut tän blogin alusta loppuun ja olen aivan koukussa, LISÄÄ! =D

    http://shesbadtothebone.blogspot.fi/

    VastaaPoista