2019/10/03

IHANA LEVI

Huhhuh nyt eletään jo lokakuuta, tää syksy on kyllä mennyt ihan täydessä huijauksessa! Pari viikkoa takaperin otettiin miniloma kohti Lapin ruskaa - vitsit miten rentouttavaa onkaan päästä edes hetkeksi tuonne Lappimaisemiin! Voisin niin hyvin muuttaa joskus vielä Leville, se on kyllä yksi lempparipaikoistani Suomen kamaralla.


Levillä on tullut reissattua nyt aika ahkeraan, viime vuonna siellä tuli käytyä kolme kertaa ja tänä vuonna tulee heitettyä pari lenkkiä siellä. Nyt ruskareissun lisäksi olisi myös tarkoitus lähteä viettämään perinteinen joulu Lapissa, joka on kyllä ihan parasta kun saa unohtaa kaikki joulusiivoukset- ja hössötykset ja saa oikeasti vaan keskittyä mättämään sitä kinkkua lumikinosten keskellä.

Okei, mutta nyt itse tähän viimeisimpään reissuun. Reissun tarkoituksena oli viettää miniloma Levillä ja ottaa tietysti kaikki ilo irti lyhyestä visiitistä. Niinpä varattiin vihdoin ja viimein igluhotelli josta olin haaveillut jo monen vuoden ajan! Tuo igluhotelli täytti kyllä kaikki odotukset ja olisin oikeasti voinut jäädä asumaan tuohon parikymmentä neliöiseen lasikuutioon.. Muutenkin ruska-aikaan tuolla oli kivan hiljaista, joten turistejakaan ei pörrännyt ihan hirveitä määriä tuntureiden kupeella. Aamupala oli kyllä myös aika jees tuolla Aurora Sky ravintolassa.

Nyt pitäis vaan malttaa odottaa seuraavaan reissuun, joka on luultavasti vasta tuolloin joulun aikoihin. Kauhean hankalaa kuvitella pysyvänsä kolme kuukautta ihan vaan paikoillaan (lukuunottamatta nyt jotain viikonloppureissuja toiselle paikkakunnalle), olisin kyllä ikuisesti elämässä matkalaukkuelämää reissaten pitkin maapalloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti