2019/05/20

TESTISSÄ KOREALAINEN IHONHOITORUTIINI

Yhteistyössä Eleven
(Sisältää mainoslinkkejä)

Korealainen kosmetiikka ja ihonhoitorutiini on ollut viime vuosina pinnalla ja itsekin olen ollut kiinnostunut kyseisistä tuotteista, mutta tähän mennessä olen ainoastaan kokeillut korealaisia kangasnaamioita. Nyt kuitenkin Eleven lähetti korealaista kosmetiikkaa testattavaksi ja vitsit miten innoissani olinkaan tästä paketin sisällöstä!

Kiinnostukseni ylipäätänsä ihonhoitoa kohtaan on alkanut vasta viime vuosina, kun joskus aikoinaan saatoin pestä kasvoni normaalilla käsisaippualla (kyllä, kuulostaa tällä hetkellä aika kammottavalta!). Nyt kuitenkin kun ikää on jo yli 25-vuotta, olen halunnut alkaa pitää parempaa huolta ihostani vaikkei minulla ole kauheammin mitään iho-ongelmia ollutkaan, vähän kuiva iho ja välillä saan pari näppyä naamaani. Tästä eteenpäin haluan kuitenkin alkaa pitämään ihoni kunnossa ikääntymisen varalta, koska jos ihon kosteustasapaino ei ole kunnossa, aiheuttaa se myös ikääntymisen merkkejä. Nyt kun olen hetken aikaa kokeillut kyseisiä tuotteita, niin ajattelin vinkata näistä lempparituotteista myös teille!


Ihan ykkösenä lempparikseni nousi aivan uusi tuttavuus, J. Onen tuotteet. Korealainen ihonhoitorutiini on tunnettu kymmenenvaiheisesta ihonhoitorutiinista, joka kuulostaa itselleni ainakin todella työläältä. J. Onen White Jelly Pack toimii niin aamuvoiteena, primerina ja tarvittaessa myös yövoiteena! Tuote on hyvin hyytelömäistä geeliä ja jättää iholle hiukan nahkean tunteen, joka auttaa meikkipohjaa pysymään hyvin koko päivän ajan. Tästä tykkäsin kovasti ja tämä on täydellinen tuote reissuun, kun ei tarvitse kantaa mukanaan monia eri tuotteita, vaan pärjää yhdelläkin purnukalla ja pääsee tässä ihonhoidossa hiukan helpommalla!

Toinen suosikkini on J.Onen Hana Cream, joka jättää kasvoille todella samettisen fiiliksen. Hana Cream on ihanan täyteläisen tuntuinen voide, joka ei jätä kuitenkaan iholle liian paksunoloista kerrosta. Ihana vielä kun voide on tuollaisten helmien muodossa, joten annostelu on todella helppoa. Plussaa näissä on vielä ehdottomasti kauniit purnukat!


Ihastuin näihin kahteen puhdistusaineeseen todella paljon. Molemmista tulee todella kosteutettu fiilis jo kasvojen pesun aikana! Cleanest Rice Cleancing Oil on syväpuhdistusaine, joka on todella öljyinen, kuten nimestä voikin päätellä. Se ei kuitenkaan jätä mitenkään rasvaista fiilistä iholle, vaan iho tuntuu juuri sopivan kosteutetulta.

Thank You Farmerin täyteläinen puhdistusvaahto oli taas mukavan paksua ainetta ja helppo levittää kasvoille. Vaikka puhdistusaine tuntuu paksulle, poistaa se ihollta hellävaraisesti meikit ja epäpuhtaudet ja jättää iholle kivan raikkaan ja kosteutetun fiiliksen!

G9 SKIN - Grapefruit Vita Peeling Gel

G9 Skin tuotteista löytyi verigreippiuutetta, C-vitamiinia ja E-vitamiinia sisältävä kuorintavoide, johon tykästyin suuresti. Kuorintavoide oli ihanan pehmeä, koska tämä voide oli täysin rakeeton! Iho tosiaankin jäi pehmeämmäksi ja sileämmäksi kuorinnan jälkeen ja tuntui iholla todella miellyttävältä.

Berrisom - Soda Bubble Mask, Brighten Fruit
Berrisom - Water Bomb Jelly Mask Moisture
Berrisom - Animal Sheet Mask, Dog

Sitten viimeisenä tietysti ne tutut kasvonaamiot! Japanissa ollessa laitoin tällaisen kangasnaamion kasvoilleni joka ilta. Aivan uusi juttu oli minulle tuo Soda Bubble Mask, eli kasvonaamio, joka vaahtoutui sen vaikutusaikana. Myös tuo puuvillainen kangasnaamio johon on printattu koiran naama on hauska lisä! Kangasnaamiot kosteuttavat ihoa tehokkaasti ja auttavat lisäämään ihon elinvoimaisuutta ja toimii samalla pienenä hemmotteluhetkenä arjen keskellä.

Oletko sä jo testannut korealaisia kosmetiikkatuotteita? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti