2020/09/16

KESÄLOMAREISSU NORJASSA

ltahämärässä bloggailu sängynpohjalla - aika parasta voisin sanoa! Kaivoin läppärin syliini ennen kun päätin mennä nukkumaan ja samalla muistinkin, että en ole jakanut blogin puolella mitään kuvia kesälomareissulta jolloin käytiin vähän extempore Norjassa!

Heinäkuussa tosiaan oltiin lähdössä Viroon mutta kovan tuuli laivalla ja matkapahoinvointi ei kuulostanut hyvältä yhdistelmältä, niin päätimmekin vaihtaa suuntaa ja lähteä ajelemaan Norjaan, aivan kuten muutkin suomalaiset tuntui tekevän! En ollut aiemmin käynyt Norjassa joten oli kiva vaihtaa kaupunkiloma vähän eräjormailuun ja asuntoautoelämään. Nyt siis olisi luvassa sekalainen kuvatulva tuolta ihanalta reissulta!

Ihan ensimmäinen kommentti Norjasta oli kyllä että vitsit mitkä maisemat. Heti kun päästiin Kilpisjärven rajan yli Norjan puolelle niin maisemat muuttui samantien ja muutenkin Norja vaikutti aika useassakin asiassa pikkasen paremmalta kuin Suomi. Määränpäänä meillä oli Lofootit ja ajettiinkin ihan niin pitkästi kuin tietä riitti. Paikan päällä olisi voinut olla todellakin paljon pidempään, meillä reissu alkoi sunnuntai iltana ja kotona oltiin seuraavana lauantai aamupäivänä.

Ajomatkaa kertyi reilut 3200 kilometria ja vaikka loma meni pääasiassa ajellessa, niin se ei haitannut juuri yhtään! Tosiaan maisemat oli niin hienot, että autolla oli ihan mieluisaa puikkelehtia mutkaisilla teillä vuorien välissä, välillä väistellen lammaslaumoja tai edessä juoksevia poroja.

Ihan ekana kun päästiin perille niin haluttiin tietty päästä kiipeilemään vuorille ja näkemään vielä kivempia maisemia. Suunnaksi otettiin Reinebringen, joka näytti Googlen mukaan olevan suht. helppo reitti 448 metrin korkeudessa. Mitä nyt muutama kiviporras kiivettävänä. Huipulle päästessä oltiin kiivetty reilut 2000 porrasta, jalat vapisten, hiki niskassa ihan henkihieverissä mutta maisemat oli todellakin tuon kiipeämisen arvoiset! Oltiin perillä joskus 2 aikaan yöllä, joten kesäyö oli tuolloin ihan parhaimmillaan ja vuoren päällä oli vain muutama ihminen meidän lisäksi. En ole koskaan aiemmin kärsinyt mistään korkeanpaikankammosta mutta tuolla yllättäen tuli jo vähän huimaava olo kun katsoi pystysuoran reunan yli.

Seuraavan päivän kohde olikin sitten Ryten, minne lähdettiin hiukan vapisevin jaloin, mitä nyt edellisestä porrastreenistä jäi pientä reisikipua! Onneksi Rytenille kulku oli hiukan tasaisempaa mutta matka oli huomattavasti pidempi kun joutui kipuamaan loivaa rinnettä. Täällä oli myös ihmisiä huomattavasti enemmän, oltiinhan tällä kertaa päiväsaikaan liikenteessä. Vuorikiipeilyjen ja kuvailujen jälkeen lähdettiin lähistölle satamaan pitsalle ja sen jäkeen kuikuilemaan uutta yöpymispaikkaa joka löytyikin ison rannan vierestä. Kello oli varmaan 11 illalla kun päästiin perille (meillä oli hiukan erikoiset vuorokausirytmit kuin muilla reissaajilla :D) mutta sitten tuli niin kiva auringonlasku, että oli pakko lähteä vielä kuvailemaan rannalle! Saatiin myös ehkä muutama kummaksuva katse kun päätettiin kuvailla uimapukukuvia ja lämpöasteita oli ehkä 15 maksimissaan. Muut matkustelijat olivat kietoutuneena neuleisiin kun me taas näytettiin siltä, että oltaisiin matkattu aurinkorantojen helteeseen, heh.

Tällainen pikainen reissu Norjassa tuli heitettyä - toivottavasti pääsisi käymään jossain vaiheessa vähän paremmalla ajalla! Vaikka olenkin aika vannoutunut kaupunkilomien ystävä niin oli kiva päästä tällaiselle erilaiselle ulkomaanreissulle. Ehdoton juttu tuolla matkalla oli myös asuntoauto ja nyt olenkin haaveillut oman matkapakun hankinnasta ja tuunaamisesta (Kleinbus on ollut ikuinen haaveeni, vitsit olis siisti matkailla sellaisella!) 

Nyt kuitenkin laitan tämän matkapostauksen pakettiin ja lähden untenmaille. Mikäli satut eksymään vielä tänne blogin puolelle niin olisi kiva kuulla siitä! Jotenkin omaan blogiin kirjoitteleminen tuntuu vaan parhaimmalta kun tämä sivusto on aina jotenkin täysin oma paikka fiilistellä ja postailla mitä ikinä keksiikään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti