2021/01/17

SYNTTÄRIPÄIVÄN HUSKYAJELU

 

 Levin reissulla sain todella mielekkään synttärilahjan - huskyajelun! Muistan, että olen joskus jo pienenä kulkenut meidän Lappireissuilla mukana huskyfarmilla ja katsonut kateellisena kun isosiskoni on päässyt valjakkoajelulle ja itse olen saanut vain rapsutella koiria. Nyt synttäripäivälleni olikin kiva ohjelmanumero tiedossa ja lähdettiin All Huskiesin koirasafarille josta löytyi jopa 70 koiraa!

Meillä oli huskyajelussa 5 kilometrin lenkki ja valjakossa mentiin pareittain. Saimme vuorotella niin kuskina kuin kyydissä matkustajana ja lähtö oli todella innokas tuolla ja koirat olisi lähteneet pihasta tassut viuhtoen jos ei olisi seissyt jarrun päällä! Sitten kun ohjastamiseen sai vähän tuntumaa niin meno tuntui kivan tasaiselle. Tuon pituinen lenkki meni kyllä aika nopsaan joten ensi kerralle on ehdottomasti otettava pidempi lenkki. Kun tultiin takaisin koiratarhalle niin kaikki valjakoissa olleet koirat päästettiin pihalle juoksemaan irrallaan - siitä tuli pienet 101 dalmaattialaista vibat kun koiria juoksenteli joka suunnassa! Lopuksi päästiin vielä rapsuttelemaan tarhaan nuoria innokkaita pentuja jotka aiheuttivat hiukan pientä pentukuumetta <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti