2016/02/20

Little bit shopping

Kivaa lauantai iltaa! Heräsin just päikkäreiltä tästä sohvalta ja ajattelin ryhdistäytyä ja tulla kirjoittelee tänne. En ole nyt vähään aikaan tehnyt ostoksista postausta ja tällaisena shoppailuhulluna shoppailen jotain uutta lähes viikoittain. Nyt on tullut shoppailtua niin netissä. kuin ikean reissunkin yhteydessä. Kaikkia en nyt tietystikkään kuvaillut tähän, koska olette nähneet kyseisiä uutuuksia ihan asukuvissakin.
 
Nyt kun sain vaatehuoneeseen yhden hyllyn lisää korkkareille, niin tottakai siihen oli ostettava lisää kenkiäkin! Tilasin nämä oikeastaan ihan kokeilun vuoksi kiinalaiselta Wish sivustolta. Ajattelin, että vastaan tulee varmaan superhuonot kengät jotka hajoavat samantien käsiin, tai sitten sellaiset barbinkengät. Kummatkin kengät yllättivät kuitenkin positiivisesti ja molemmat olivat täysin sopivia! Toivon mukaan nämä kestää myös välillä ulkoilua korkkarihyllyjen ulkopuolella.
 
Kuopion reissulla on aina käytävä New Yorkerissa ja nytkin sieltä tarttui uusia vaatekappaleita mukaan! Uudet yöpöksyt, beige neule ja kesäksi korkeavyötäröiset shortsit. Ootan niin innolla kesää että pääsis käyttämään pitkästä aikaa kaikkia kivoja shortseja!
 
Mun ystävänpäivä lahja murulta - Timanttiset puhelimenkuoret Glitteristä
 
Ja viimeisenä paitasaalis Gina Tricotilta. Ja kyllä, mulla löytyy nyt elämäni ensimmäinen nauhapaita, vaikka inhosin kyseisiä vaatekappaleita kun ne rantautuivat kauppoihin! Nyt kuitenkin paita on osoittanut yhdeksi lempipaidakseni
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti