2013/12/19

Last day in Dubai

Tiistaina sit olikin lähtöpäivä.. Aamupalalla vedettiin mahat täyteen ja sen jälkeen pakkailee matkalaukkuja. Huone piti luovuttaa klo 12 ja linkki lentokentälle lähti vasta kuudelta illalla. Jätettiin matkalaukut hotellille ja lähettiin sitten kävelemään pitkiinsä ja ostamaan vielä vähän namusia kotiin.
 
Käytiin sitten kuluttamassa aikaa mäkkärissä, pizza hutissa, ruokakaupassa ja yhdessä ostoskeskuksessa missä kiertelin vielä viimeisen kerran sitä VS:n kosmetiikkaputiikkia ja zaran liikettä :D Ei viitsitty enää lähtee minnekkään taksilla juoksentelee niin pysyttiin koko päivä hotellin lähettyvillä. Meille meinas iskeä välillä todellinen tylsyys päälle mutta samalla sitä ei halunnut kuitenkaan vielä lähteä.
 
TYLSÄÄÄÄÄÄ heh

Illalla sit päästiin lähtemään kuuden maissa ja mentiin tekee lähtöselvityksiä ja viemään matkatavaroita. Lentokentällä olin aivan varma että joillakin afkanistanin pojilla oli pommi aikeet mielessä, mutta onneks ne ei kuitenkaan tullut meidän koneeseen niin en sit tiedä räjäyttikö ne pommin vai ei :D haha. Lentokentällä saatiin ootella sitten sinne yhdeksään asti ja sitten koneeseen. Lentokone oli todella kylmä kun siellä oli ilmastoinnit laitettu varmaan pakkasen puolelle! Lento oli tällä kertaa toisaalta kivempi kun saatiin istua vierekkäin. Joku ukko olikin sit vetänyt lentokoneen vessassa viskipullon niin se aiheutti pientä mölyä siellä ja varmaan se sama lapsi taas huuti vähän väliä kuin menomatkallakin mutta tällä kertaa saatiin jopa nukuttua melkein koko matka ja herättiinkin siihen kun kuulutus tuli että laskeudutaan 10 min päästä!
Helsingissä oltiin kahden jälkeen yöllä ja voi sitä kylmyyttä kun lähdettiin bussilla helsinkiin (mulla oli päällä huppari ja ballerinat) Neljän aikaan yöllä sitten päästiin turvallisesti perille siskoni hoiviin ja alettiinkin nukkumaan heti ja mamma sit tulikin meidät noutamaan seuraavana aamuna ja päästiin lähtemään kotiin päin :)
 
Mitä tykkäsitte näistä dubain postauksista, kiinnostaisiko tietää enemmän Dubaista?


4 kommenttia:

  1. Mun mielestä nää oli tosi mielenkiintosia! Oikein odotin, että milloin postaat taas. :) Ja mua ainakin kiinnostaisi tietää enemmänkin Dubaista! :)

    VastaaPoista
  2. iihanaa! Kauhia lomakuume tulee ku kattelee näit kuvii :)

    VastaaPoista
  3. miks sulla on liikaa velipuolia? liikaa?

    VastaaPoista