2017/03/13

MUOTINÄYTÖKSESSÄ

Viime lauantai meni jännittävissä merkeissä. Meidän pikkukylällä oli järjestetty Yhdessä enemmän-messut, joissa oli eri yrittäjiä tältä kylältä. Mut pyydettiinkin mukaan yhteistyökumppanini Studio PMK:n ja Zeepra Fashionin järjestämään muotinäytökseen! Voin kertoa, että hiukan jännitti koska en ole koskaan aikaisemmin ollut minkäänlaisessa muotinäytöksessä! :D

Aamu alkoikin jo ennen seitsemää ja meninkin paikan päälle meikkiin jonka mulle teki Sini. Marika sitten vielä kiharti mulle hiukset ja sen jälkeen katsoin vaatteet valmiiksi. Meillä oli kaikilla yhdet asut valmiiksi katsottuna ja mun asu oli kyllä aivan ihana!

Kymmenen aikoihin siirryttiinkin porukalla messuille ja siellä vaihdettiin vaatteet valmiiksi. Muotinäytöksessä meillä oli omat ryhmät, kuten vanhojen tanssijat ja sitten eri ikäryhmät jotka menivät samaan aikaan lavalle. Ensimmäinen näytös meillä olikin yhdentoista aikaa. Lava ei ollut kovinkaan suuri, joten siinä ei kauheasti pystynyt kävelemään.Kaikki selvittiin onneksi, eikä kukaan kaatunut tai kompuroinut!

Seuraava näytös meillä olikin vasta kahdelta, joten käytiin siinä välissä tyttöjen kanssa syömässä salaatit ja sitten mentiin takaisin messupaikalle kiertelemään. Muotinäytösten jälkeen mentiin vielä PMK:n putiikille skumppa ja munkkitarjoiluille!

Vaikka itse muotinäytös oli melko jännä juttu, niin silti tuo oli kyllä todella hauska kokemus! PMK:n porukan kanssa on niin kiva tehdä tällaisia juttuja, joten koko päivä oli kyllä tosi ihana. Kaikki vaatteet olivat tosiaan tämän kylän Zeepra Fashionilta ja kotiutinkin heti korkkarihyllyyni nuo ihanat kultaiset glitteri korkkarit!

Yhteistyössä Studio PMK & Zeepra New Fashion & Second Hand

6 kommenttia:

  1. Ihana kokemus ollut varmasti ♥ Ja aivan ihana tuo sun asu, varsinkin nuo kengät ihastutti! :)

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä ihana kokemus! Ja kiitos tuo asu oli kyllä ihan itseni näköinen! :)

      Poista
  2. Kuulostaa aivan mahtavalta kokemukselta ♥ Ihana asukokonaisuus!

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hauskan erilainen kokemus :,) kiitokset sulle! <3

      Poista
  3. Kuulostaa todella kivalta, varmasti aivan ihana kokemus :) Tuo asu sopii sulle hienosti, kaunis oot ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Ella, ihana kommentti! <3 Tuo oli kyllä kokemuksena aivan huikee :)

      Poista