2018/02/05

THE HIGHLIGHT OF THE WEEKEND 


 Viikonloppu hurahti taas supernopeaa - silti ihan kivaa aloittaa taas seuraava viikko! Helsinki reissu  oli kaikinpuolin onnistunut ja tässä onkin teille vähän koottuna sekalaisia kuvia viikonlopulta. Perjantaina tosiaan olin perillä vasta varmaan yhdeksän akoihin illalla, mutta lauantaina ja sunnuntaina kerkesin hyvinkin tekemään kaikkia kivoja juttuja!

Siskoni olikin pitämässä Talvipuutarhalla opetusta, joten suuntasin sinne lauantaina niin saatiin räpsittyä siellä uusia kuvia. Ja voi vitsit kun tuollaisia paikkoja oisi enemmänkin, olisi ihana käydä useamminkin tuollaisessa kauniissa puutarahassa! Kuvailujen jälkeen mentiinkin sitten seinäkiipeilemään (jota olin viimeksi kokeillut ala-asteella) ja ajattelin perus rämäpäänä, että eihän toi nyt tunnu missään. Sitten kun kiipesin ensimmäisen seinän ylös saakka ja katsoin alas, niin kyllä se hiukan hirvitti päästää vaan irti ja tulla köyden varassa alas :D Säästyttiin kuitenkin hengissä ja voimat olikin aivan loppu tuon jälkeen!

Sunnuntaina sitten lähdinkin keskustaan treffailemaan ystävääni Melissaa ja käytiin testaamassa Deliberi K7 kahvila. Viihtyisyydelle ja tarjoilulle annan kyllä täydet kympit, tuonne menen kyllä seuraavallakin Helsingin reissulla! Käytiin sitten kahvittelujen jälkeen kuvailemassa ja hiukan shoppailemassa. Ei hullumpi sunnuntai siis! Eilen olinkin kotona joskus yhdeksän aikaan illalla ja tänään aamulla päätinkin suosiolla sivuuttaa herätyskellon ja heräillä vasta sitten kun siltä tuntuu! Nyt onkin kivan rento maanantai aamu takanapäin ja pihallakin on ihana auringonpaiste jonne suuntaan vielä koirien kanssa!

Ihanaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti