2018/09/19

HETKIÄ PUHELIMENLINSSIN LÄPI 

Helou harmaa keskiviikko! Olen nyt hiukan synkkä ja kerron vähän negatiivisempiakin kuulumisia, viime päivinä kaikki on nimittäin tuntunut niiiin toivottomalta, eikä intoa riitä oikeataan mihinkään muuhun, kuin sohvalla löhöilyyn ja Netflixin katsomiseen. Onneksi kuitenkin olen jaksanut lähteä liikkumaan salille ja sen jälkeen fiilis on ollut edes vähän parempi! Ehkä se kaamosmasennus nyt silti vaan iskee, vaikka ensin ajattelee, että syksy on kiva jee, mutta heti kun tihkusateet ja harmaat kelit iskee, niin kappas kummaa, mikään ei huvita enää.

Onneksi kuitenkin viikonloppuna on kivoja juttuja tiedossa, joten niitä odotan innolla! Nyt kuitenkin ajattelin pitkästä aikaa tulla julkaisemaan tänne puhelimella räpsittyjä kuvia, joita en varmaan ole julkaissut tänä vuonna ollenkaan täällä? Aiemmin en kuvaillut juuri ollenkaan puhelimen kameralla, mutta nyt kuvausinto on hiukan noussut, kun tässä nykyisessä puhelimessa on parempi kamera!

1. Asukuvia menossa ottamaan!
2. Syksyn ihan eka kuva - niin söpö omenakori anoppilassa!
3. Pink is always an option - YEP!
4. Innostuin kuvailemaan myös pikku kärpässieniä.

1. Viime viikonloppuna oltiin autokisoissa mukana ja lähdinkin ottamaan koirista syksyisempiä kuvia!
2. Lisää koirakuvia, mutta minkäs teet kun ne on niin söpöjä!
3. Meidän reissuun hankittuja tarvikkeita, niin söpöt nimiläpyskät matkalaukkuihin! Voisinkin kirjoitella pian tänne, miten meidän reissusuunnitelmat etenee.
4. Sinin liikkeen avajaisissa vietettiin porukalla tyttöjen iltaa!

1. Lisää syksyisiä kuvia - Tykkään niin kun ruska-aika alkaa olla täällä!
2. Mun perus illat - herkkuja ja telkkarin katsomista..
3. Myös ulos piti laittaa hiukan syksyisemmät asetelmat, onneksi kuitenkin hortensiat ovat pysyneet vielä elossa!
4. Babar ja the jättisieni.
5. Mä menos jonnekin, millonkohan jaksaisin taas laittautua?
6. Mun arjen pelastaja, Redbull <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti