Kaupallinen yhteistyö Dick Johnson
Joululahja shoppailut alkaa olla ihan nurkan takana ja olen useasti kuullut monen tuskastelevan miespuolisten henkilöiden lahjojen ostoa. Itse taas tykkään kovasti hankkia ainakin omalle puolisolleni lahjoja, eikä minulla ole koskaan ollut ongelmia keksiä mitä antaisin toiselle, vaan päinvastoin, olisin ostamassa vaikka ja mitä! Olen ehkä vähän liiankin innokas aina hankkimaan paketteja pukinkonttiin, koska yleensä en malta odottaa jouluun asti, vaan annan lahjat etukäteen toiselle :D Sain Dick Johnsonilta niin siistejä kosmetiikkatuotteita miehille, että ajattelin vinkata teille muutaman joululahjaidean!
Hiustenmuotoilutuotteita - voiko niitä koskaan olla liikaa? Mr Bear familyn sarjasta löytyi kyllä houkuttelevia tuotteita ja onhan noi purkitkin nyt älyttömän hienot, joten niitä kelpaa kyllä pitää myös esillä! Kokeiluun lähtikin nyt kaksi tuotetta, joita oikeastaan voi käyttää sekä miehet, että naiset (tai meillä ainakin nämä tulee molempien käyttöön..)
Grooming Spray on merisuolasuihke joka rauhoittaa päänahkaa, vahvistaa hiustentyveä ja stimuloi hiustenkasvua. Tuotteeseen on käytetty paljon luonnollisia ainesosia, kuten merisuolaa, aloe veraa, kortetta ja riisiproteiinia. Tuote vieläpä tuoksuu raikkaalle keväiselle metsälle. Tämän käyttöä odotan kyllä innolla kun itselläni on hiustenkasvatusprojekti juuri meneillään ja otan kaikki konstit keinoon, jolla saisin hiukset kasvamaan mahdollisimman nopeasti!
Pomade Matt Clay hiustenmuotoiluvaha toimii niin Harrin lyhyiden hiustenlaitossa kuin itselläni tiukan ponnarikampauksen tekemisessä, eli tämäkin tuote tulee olemaan meillä molemmilla käytössä! Tuote antaa lisää tekstuuria, pitoa ja pysyy varmasti koko päivän ajan.
Viimeisimpänä lahjaideana voisi toimia Mr Bear Familyn Gym Bag, joka toimii niin salireppuna, kuin vaikka kauppakassinakin! Meillä ainakin herra on melko huono kantamaan kestokassia mukana kaupassa, joten ehkä jatkossa annan kauppareissuille mukaan tämän miehekkään kangaskassista valmistetun repun! Mr Bear Familyn tuotteita löydät Dick Johnsonin lisäksi myös Ruohonjuuresta ja Sokoksen liikkeistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti