2018/08/17

ICELAND PICTURES PART. 2 

Heippa taas pitkästä aikaa! Outoa kuvitella että tänään alkaa taas viikonloppu, tulin viime yönä työreissulta ja tänään mulla oli tarkoitus viettää "älä tee mitään-päivä", mutta yllättäen se muuttuikin, kun kävin yhdessä työhaastiksessa ja nyt ajattelin pyhittää luppoaikani blogijuttuihin. Inspiraatio blogin kirjoitukseen on kyllä huipussaan ja tänäänkin olen innoissani menossa kuvailemaan pitkästä aikaa! Nyt kuitenkin halusin tulla postailemaan tänne vielä Islanti kuvia, niin kivaa fiilistellä ja palata noihin ihmeellisiin maisemiin, vaikka tällä hetkellä en koe yhtään reissukuumetta (ennemminkin olisi ihana tehdä kotona joku suursiivous, istua sohvalla villasukat jalassa katsoen Netflixiä ja aloittaa taas pitkän tauon jälkeen treenaaminen salilla, alan ilmeisesti olemaan jo valmis ottamaan syksyn vastaan?)

Nämä Islannin kuvat on napattu Akureyrin päästä, jossa yövyimme kaksi yötä. Yöpaikkamme oli kyllä huippu tuolla, ulkoa löytyi lämmin allas ja vieressä oli paljon hevosia joita kävimmekin innokkaasti kuvailemassa.. Myös Akureyristä löytyi hiukan enemmän vaihtoehtoja ravintoloiden ja kauppojen suhteen, kun aluksi ihmeteltiin miten Islannissa voikaan olla oikeasti niin autiota!
Akureyristä ajelimmekin autolla pitkiinsä, kävimme Myvatnilla kuumilla lähteillä lillumassa, (tämä ei ilmeisesti ollut niin turistirysä paikka kuin Reykjavikissa oleva Blue Lagoon) kiipeilimme tulivuoren huipulle, kävimme bongailemassa ryhävalaita (tästä erillinen postaus löytyykin täältä!) ja löysimme kraatereita sekä vesiputouksia. Koska halusimme säästää aikaa ja koko saaren kierrolle ei ollut tarpeeksi päiviä varattuna, otimmekin sisäisen lennon Akureyristä Reykjavikiin, joka kesti vajaan tunnin verran.

Reykjavikissa ei tullut juurikaan napattua kuvia, yllätyin miten pieneltä tuokin kaupunki näytti! Itselleni tuli jostain syystä mieleen Levin keskusta, paljon turistiliikkeitä, lahjatavaroita ja jopa joulukauppa löytyi tuolta! Vietimmekin Reykjavikissa vain yhden yön ennen kotiinlähtöä, reissuväsymys meinasi painaa tuossa vaiheessa jo niin paljon, että kiersimme hetken keskustassa ja kävimme syömässä ennen hotellin sänkyihin kaatumista!


2018/08/12

VIIMEKSI MINÄ.. 

Oikein kivaa sunnuntaita tyypit! Miten teidän viikonloppu on sujunut? Mulla oli eilen vapaata ja me käytiin pyörähtämässä jo toisissa kesähäissä tänä kesänä! Ennen omia häitä ei oikeastaan ollut kenenkään häitä moneen vuoteen, joten kivaa päästä viettämään muidenkin hääjuhlia. Nyt tämä päivä meneekin sitten taas töitä tehdessä, mutta sitä ennen ajattelin tulla julkaisemaan tänne blogin puolelle nämä asukuvat sekä kirjoitella tämän Viimeksi minä - postauksen, joka onkin pyörinyt useissa blogeissa! 

Viimeksi minä ilahduin, kun lähdin viikonloppuna aamuvuoroon ja jääkaapissa oli Redbull pienen lappusen kanssa jossa luki "Tässä virkistystä tyäpäivääsi!" Niiiin ihana ylläri!

Viimeksi minä harmistuin, kun älyän ettei aika meinaa riittää sellaiseen perus hengailuun ja oleskeluun ja haluaisin tehdä vielä paljon kaikkia kesäisiä juttuja mutta kesähän on kohta jo ohi!

Viimeksi minä päätin, että haluan alkaa toteuttaa unelmiani joita olen pitänyt pelkästään haaveina. Miksi en alkaisi myös toteuttamaan niitä?

Viimeksi minä nauroin, kun eilen otin vatsamakkaroistani kuvia autossa ja lähetin niitä Annikalle.. :D
Viimeksi kokeilin jotain uutta, tänä vuonna on tullut liikuttua paljon vesillä ja yksin melominen oli ainakin nyt aivan uusi juttu! Se oli kyllä myös sen verran pelottavaa, että taidan jatkaa mieluummin suppilaudan kanssa liikkumista :D

Viimeksi minä pelästyin, kun Harri aivasti niin kovaa suihkussa että säikähdin sitä meidän vaatehuoneeseen asti..

Viimeksi minä jännitin, tulevaisuutta ja jänniä asioita jotka tapahtuu vuoden vaihteessa! Nyt on jo osa asioista hoidettu sitä varten, mutta vielä niin monta asiaa mitä pitäisi hoitaa! Tätähän en teille vielä aio kuitenkaan paljastaa ;)

Viimeksi minä innostuin, kun pääsen tekemään mieluista sisustussuunnitelmaa! Olen ainakin innoissani toteuttamassa tätä, joten toivon että tuo kohde tulee näyttämään hyvältä!
Viimeksi minä itkin, koska väsykiukku iski.

Viimeksi minä inspiroiduin, järjestelystä Pinterestin avulla! Mulla ois hirveästi taas uusia ideoita meidän kodin järjestelyyn (etenkin kylppäriin ja keittiöön!). Saankin varmaan kuluttaa taas omaisuuden uusiin purnukoihin..

Hame New Yorker | Laukku Aldo | Paita H&M | Kengät Kappahl | Aurinkolasit Gucci


2018/08/08

EKAA KERTAA YYTERISSÄ 


Viime viikolla sain toteutettua yhden haaveeni joka varmaan olisi kuulunut Bucket listillenikin - vieraile Yyterissä. Jep, en ollut koskaan aiemmin käynyt kyseisessä paikassa, enkä myöskään koko Porissakaan. Muhun kyllä iskee aina totaallisesti meri ja hiekkarannat ja olen aina haaveillut että pääsen kyseiseen paikkaan, mutta sinne ei kuitenkaan tullut lähdettyä, kun ajomatkaa oli niin pitkästi (tai sitten se tuntui vaan pitkältä, kun Pori on ollut niin eri suunnalla kuin kaikki muut paikat!). Aiemmin tällaiset hiekkadyyni-päivät onkin tullut vietetttyä kalajoella, jonne itseasiassa ei juurikaan edes ole lyhyempi matka kuin tuonne!

Vaikka meillä oli todella pikavisiitti Yyteriin, niin haluan kyllä ehdottomasti mennä tuonne tästä lähtien joka kesä ja ehkä myös leiriytymnenkin voisi olla ihan jees kyseisessä paikassa! Mehän nimittäin ei pystytetty telttaa, vaan extemporena sitten päätettiin nukkua autossa, jossa saimme varmaan varashälyttimetkin huutamaan n. 10 kertaa yön aikana.. :D
Oletko sä käynyt Yyterissä? 



2018/08/03

PORIN ASUNTOMESSUT 2018

Kaupallinen yhteistyö Asuntomessut

Tänä kesänä suuntasin taas asuntomessuille, jotka vuorostaan järjestettiin Porissa! En ollutkaan aiemmin käynyt kyseisessä kaupungissa, joten oli kiva päästä tutustumaan aivan uuteen paikkaan. Olen nyt kiertänyt viiden vuoden ajan aina asuntomessut ja käynyt etsimässä uusia ideoita niin sisustamiseen, kuin siihen tulevaan omakotitaloonkin!

Messut järjestettiin Porin Karjarannassa, lähellä Porin keskustaa vanhalla teollisuusalueella. Teollisuusalue tuli esiin mm. vanhasta huoltoasemasta, josta olikin tehty yksi messukohde! Tuo Bunkkeri osoittautuikin ihan yllättävän kivaksi, ihastun jotenkin aina rouheisiin pintoihin, kuten vanhaan punertavaan tiiliseinään. Nyt en kuitenkaan esittele lempparikohteitani vielä, vaan jaan yleisesti kuvia messukohteista! Porin asuntomessuthan on vielä meneillään muuten sunnuntaille saakka, eli vielä kerkeää kiertämään messut läpi, mikäli et ole vielä käynyt!

Tämän vuoden trendit

Messuilla näkee paljon uusimpia sisustustrendejä ja tänä vuonna pinnalla on selkeästi maanläheiset sävyt.. Myöskin viherkasveja löytyy useita ja vihreyttä näkyi myös tapettivalinnoissa. Puunsävy nostaa joka vuosi päätään enemmän ja enemmän ja sitä on yhdistetty murrettujen sävyjen kanssa sekä mattamustan kanssa. Mattamustaa näkyi mm. kokomustissa keittiöissä sekä saunoissa. Tekstiileissä selkeästi pinnalla oli ruskea nahka ja sitä näkyi jopa keittiön vetimisissä. Älylaitteet olivat myös pinnalla monessa kodissa!

Saunoissa ja pukuhuoneissa oli luonnollista puunsävyä sekä sormipaneelia. Kylpyhuoneissa näkee spa-tunnelmaa, minimalistista, mutta näyttäviä laattavalintoja. Valaisimiin on myös panostettu, niin ulkonäöllisesti kuin käytännönkin kannalta!


Millaisia taloja messualueelta löytyi?

Messualueella tulee myös kiinnitettyä huomiota talojen ulkomuotoon, väreihin ja pihoihin. Porin messualueella tontit olivat hyvin pieniä ja pihatyöt olivat jätetty todella minimiin. Nyt oli kuitenkin keskitytty suuriin terasseihin, jotka pääasiassa sijaitsivat katolla. Lähiruokaa kasvatetaan omissa pienissä viljelmissä ja omalla terassilla syödään, rentoudutaan ja vietetään paljon aikaa. Myös pihapiiristä saattoi löytyä erillinen sauna- ja vierastila, sekä autotalli- ja varastotilat. Pihat eivät kuitenkaan vaikuttaneet liian pieniltä, vaan rakennukset ympäröivät mukavasti takapihoja ja toivat näkösuojaa omalle terassille.

Talojen sävyt pysyivät maltillisina, valkoisen ja kokomustien talojen lisäksi oli nähtävillä myös eri ruskean ja harmaansävyisiä taloja. Isot suuret ikkunat ja korkeat huonekorkeudet ovat edelleen näkyvillä useassa kohteessa, mutta huomasin tänä vuonna että useasta talosta oli tehty hiukan sokkeloinen pohjaratkaisultaan. Omakotitalojen lisäksi messualueelta löytyi muutama paritalo, jotka osoittautuivat yllättävän tilaviksi!


Oma mielipide messuista

Tykkään kiertää asuntomessut joka vuosi, ihan oman ammatinkin puolesta jo! On kiva tietää uusimmat trendit, vaikkei niitä itse aikoisi omassa kodissa hyödyntää mitenkään. Tänä vuonna asuntomessualue ei ollut niin viihtyisässä paikassa kuin aiempina vuosina, mutta joki oli kuitenkin plussaa messualueen vieressä.

En koskaan löydä kymppikohteita, jotka voisin tuosta noin ottaa itselleni. Nyt löysin pari lempparia, toisessa tykkäsin sisustusksesta, toisessa taas pohjaratkaisusta. Sisustukseen en löytänyt sen erikoisempia ideoita, paitsi aloin haaveilemaan kokomustasta saunasta ja tuosta salmiakkikuviollisesta seinälaataasta (ylempi kuva).

Messukohteissa yleensä tykkään niistä kodeista, jotka on selkeästi sisustettu persoonallisesti tulevaa asukasta varten. Myös monessa kodissa oli huomioitu koirat, joka oli todella ihana huomata! Mm. kuraeteinen oli tehty koiria ajatellen, koirien kuvia näkyi sisustuksessa ja koirille oli tehty myös ihania luksuspetejä terassille! Messut olivat kuitenkin ihan mieluiset, oli kiva taas nähdä uusia ideoita ja trendejä. Ensi vuonna suunnataankin sitten Kouvolaan!


2018/08/02

VALAITA BONGAILEMASSA DALVIKISSÄ 

Islannista löytyisi vielä kuvia vaikka ja kuinka paljon! Ajattelin kuitenkin kirjoitella tästä valassafarista, joka osoittautui itselläni ainakin yhdeksi lemppariksi tuolla reissussa. Olimme yöpyneet Akureyrissä ja sieltä sitten lähdimme läheiseen kylään nimeltä Dalvik. Paikan päällä saatiinkin pukeutua kunnon toppahaalareihin ja lähteä satamaa kohti. Olin aluksi hiukan kauhuissani tästä veneilyretkestä, olin vaan kuullut miten aallot saattavat keikuttaa venettä, joten varauduin ottamaan matkapahoinvointilääkkeen, etten vaan vahingossakaan tulisi merisairaaksi. Onneksemme kuitenkin tuona päivänä oli jopa +15 astetta lämmintä, auringonpaistetta ja melko tyyntä merellä!

Koko reissu kesti noin kolmisen tuntia, veneilimme pienen saaren ohi jonka jälkeen alettiinkin bongailemaan millon valaat tulisivat esiin. Yllättävän monta ryhävalasta tulikin keikkumaan meidän veneemme lähelle ja heilauttivat välillä pyrstöjään. Oli kyllä mielettömän hienoa päästä näkemään noin läheltä noin suuria mereneläviä! Nyt kuitenkin kuvat saavat puhua puolestaan, yritin kyllä tuolla olla räpsimättä liikaa kuvia että kerkesin näkemään kunnolla valaiden liikkeitä ja nauttimaan ihan vaan siitä hetkestä!