Näytetään tekstit, joissa on tunniste asukuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asukuvat. Näytä kaikki tekstit

2020/09/22

LOMALLA KOTONA

 Dress NAKD | Jacket Zeeprafashion | Shoes Nelly.com | Sunglasses Gucci | Bag Chanel

Oikein kivaa tiistaita täältä sohvanperukoilta! Vietän toisiksi viimeistä kesälomaa näin syyskuussa ja loikoilen sohvanpohjalla läppäri sylissä ja yökkäri päällä hoidellen kaikenmaailman rästissä olevia asioita. Jos asiat olisivat menneet hiukan toisin, niin tällä hetkellä kurvailtaisiin Fiiatilla pitkin Italiaa. Keväällä tosiaan varasin matkan Lontooseen josta oli tarkoitus jatkaa matkaa Italiaan, mihin oltaisiin menty viettämään H:n kolmekymppisiä kaveriporukalla. Korona tosiaan pisti kaikki suunitelmat uusiksi jonka takia peruuntui kaikki ulkomaanmatkat tältä vuodelta. Onneksi synttäreitä voidaan juhlia täälläkin mutta voin sanoa, että odotin ehkä hiukan enemmän innolla näitä yllätyssynttäreitä Italiassa kuin perämetsässä olevalla möksällä hahah. Noiden matkarahojen takaisin saanti ei ole myöskään ollut ihan helpoimmasta päästä ja niitä saa varmasti odotella vielä vuoden loppuun saakka.

Synttärihuvittelujen lisäksi mulla ei ole mitään kesälomasuunnitelmia. Eilen kävin viettämässä kuvaustäyteisen päivän sekä kävin kokeilemassa uutta salia (jos salin vaihdolla saisi vähän uutta motivaatiota? :D) ja tänään hoitelen to-do listalla roikkuneita juttuja. Toisaalta on ollut kiva kun on saanut viettää tänä vuonna pari leppoisampaa lomaa pääasiassa kotona mutta toisaalta taas olen ikuinen maantienkiitäjä niin kaipaan myös sitä reissaamista. Tänä vuonna olen todellakin joutunut opettelemaan tätä paikallaanolemista ja toivon tosiaan, että oppisi hyväksymään elämäänsä myös pysähtymisen ja joutenolon!

 

2019/10/13

VIIME AIKOINA OLEN..



Ihastellut ruskaa ja toivonut sen kestävän ikuisuuden

Ottanut ihan liian vähän kuvia ja käyttänyt valoisan ajan katsomalla Täydellisiä Naisia

Mennyt nukkumaan superaikaisin terkuin mummo joka on viimeistään kympiltä aina untenmailla

Miettinyt pääni puhki minkä isomman projektin aloittaisin tai minkä haaveen toteuttaisin seuraavaksi

Potenut järjetöntä matkakuumetta 

Leiponut yllättävän paljon ja ehkä paras herkku on ollut valkosuklaa pannacotta!

Tykännyt työstäni kun olen saanut tehdä niin monipuolisesti kaikenlaista ja töissä on ollut sopivan kiire koko ajan!

Sivuuttanut to-do listan tylsät jutut ja käyttänyt ajan ennemmin lorvailuun

Vihannut liikkua julkisilla

Saanut jonkun bailuvaiheen päälle, who is this? Nytkin haaveilen että pääsisin ensi kesänä Tomorrowlandiin

Menettänyt ääneni flunssan ja yskän takia mutta kuulostan ehkä vain siltä kun olisin viettänyt viikon pubissa laulaen karaokea ja röökiä vetäen..

Syönyt melkein joka lounaalla burgeria hupsis..

Hakenut Haaparannan reissulta pari lavallista Redbullia ja ehkä hiukan jäänyt pieneet energiajuoma koukkuun.. :D

Hypetellyt jo joulujuttuja ja käynyt jo etsimässä kaupoista täydellistä joulukuusta.. Saan vieläpä ilmoituksen kun tuo täydellinen joulukuusi rantautuu kauppaan - arvatkaa vaan maltanko laittaa sitä varastoon odottamaan joulukuun alkua?!

Miettinyt jälleen oman asunnon ostamista kun viimeiset 1,5 vuotta ollaan asuttu vuokralla ja se ei vaan tunnu jotenkin omalta jutulta. Ja se kaupunkiasunto ois kyllä aika jees!

 Takki Zara | Farkut Bikbok | Laukku Chanel | Lenkkarit Nelly | Huivi Zeepra

2019/09/20

WHATS UP SYYSKUU



Oikein kivaa perjantaita sinne ruudun toiselle puolelle! Mulla on matkatoimisto taas mukana kun näpyttelen läppäriä autosta käsin (sen takia mulla on varmaan myös kerrankin aikaa tulla höpisemään tänne niitä näitä). Ollaan pikaisella viikonloppumatkalla Lappiin tsekkaamaan ruska-aika ja muutenkin levoton sieluni kaipaa vähän matkustelua eikä pelkästään kotona kökkimistä.

Olin aika innoissani ottamassa tämän rauhallisen syksyfiiliksen vastaan vauhdikkaan kesän jälkeen, mutta sitten parin päivän Netflix maratoonin ja kynttilöiden polttelun jälkeen tuli taas fiilis että jotain jännää pitäis alkaa tapahtumaan. Sohvalla löhöily kaakaomukin kera on kyllä silloin tällöin paikallaan, mutta ehkä en jaksa sitä kuitenkaan jokapäiväisesti. Nyt myös syksyn tullen siivosin ja järjestelin kaikki kodin kaapit, varasin kirpparipöydän ja aloitin salilla käymisen mutta silti kaipaisin jotain uutta kunnon projektia mutta en ole ihan varma mikä se on. Ehkä se tupsahtaa mieleen joku päivä - nyt lähden viettämään kuitenkin viikonloppua ihanan ruskan keskelle!

Paita Ausseista | Farkut Bikbok | Laukku Chanel | Kengät Nelly | Kello Michael Kors | Nahkatakki Zeepra | Aurinkolasit Gucci
 

2019/08/27

3 JUTTUA..


3 asiaa, joita odotan.. pitkään nukkumista, salilla käymistä ja Joulun viettämistä Levillä!

3 asiaa, joita haluan... ulkomaanmatkan, oman auton ja kivan loft-kämpän.

 3 asiaa joita teen liian usein... jätän vastaamatta puhelimeen, vaihdan vaatteita viime tingassa ja vietän liian vähän aikaa kotona.

 3 asiaa, joista tykkään.. eläinvideoista, kiireettömistä vohveliaamiaisista ja hulluista extemporeretkistä.

 3 asiaa, joista en tykkää... hössöttämisestä, epäjärjestelmällisyydestä ja turhasta roinasta.

 3 asiaa, mitä minun pitäisi tehdä useammin... panostaa valokuvaamiseen, osata olla paikallaan ja tehdä ruokaa kotona.

 3 asiaa mitä osaan... pitää asiat järjestyksessä, sivuuttaa kaikkia negatiivisia asioita maailmassa ja olla nopea.

 3 asiaa, jota en osaa.. tehdä yhtään mitään käsitöitä, elää sotkun keskellä ja malttaa olla pitkiä aikoja paikoillaan.

 3 asiaa, jotka rauhoittavat minut... järvimaisema, kesäillan autoajelut ja suppailu auringonlaskussa.

 3 asiaa, jotka saavat minut stressaantumaan... liika aikautauluttaminen, suorittaminen ja ruokakaupassa käyminen

 3 asiaa, mitä tein viikonloppuna... vietin Leivonmäellä mökkiviikonloppua ihanien bloggaajatyttösten kanssa, näin söpöjä lampaita ja käytiin myös soutelemassa!

 3 asiaa, mitä olen tehnyt viimeisen viikon aikana... metsästänyt kuumeisesti uutta villakangastakkia, matkustanut kolmella eri paikkakunnalla ja tehnyt vaan töitä.

Housut Vero Moda | Kengät Nelly | Laukku Prada | Toppi Primark

2019/08/04

VOIHAN TAVARA-AHDISTUS


 Mekko Nelly | Laukku Chanel | Aurinkolasit Losista | Kengät Adidas 

Ihanaa sunnuntaita tyypit! Ajattelin tulla julkaisemaan arkistojen kätköistä Lissabonissa napatut asukuvat ja samalla tulla höpöttelemään tänne viimeaikaisista fiiliksistä koskien materiaali-ahdistukseen. Olen joskus blogiini kirjoittanut millainen materialisti olen ollut (ja se on varmasti näkynyt myös postauksissa kun olen esittänyt omia ostoksiani jatkuvasti..) ja olen myös kertonut lapsuudestani minkälaisen tavarapaljouden keskellä olen asunut. Nyt kesällä olen taas törmännyt tähän tavara-ahdistukseen, vaikka shoppailuni on vähentynyt huomattavasti viime aikoina. Ehkä tämä aihe on hyppinyt mielessäni kun olen töissä saanut järjestellä/raivata varastoja ja omaa toimistoani ja aina kun törmään kauheaan tavarapaljouteen, niin mun tekisi mieli heittää kaikki omaisuus menemään ja elää ihan minimalismin elämää.

Olen oppinut pienestä pitäen, että onni tulee uudesta materiaalista. Tämä on jäänyt itselleni niin syvälle mieleen, että shoppailin niin suruun, iloon, onnistumisiin, mihin ikinä keskinkään. Ulkomaanmatkat käytin pelkästään shoppailuun (okei, nykyäänkin ostan ulkomailta mieluusti uusia vaatteita koska samoja ei saa Suomesta), palkasta lähti iso siivu useisiin verkkokaupasta tehtyihin ostoksiin ja aina kun edellinen paketti oli saapunut kotiin, haaveilin jo seuraavan materiaalin hankkimisesta. Olin sellaisessa kierteessä, ettei mikään ikinä riittänyt.

Tänä kesänä olen huomannut ensimmäistä kertaa ihan kunnon muutoksen. Olen tuhlannut elämiseen ja elämyksiin rahaa enemmän kuin koskaan aiemmin ja ostanut huomattavasti vähemmän materiaalia. Ennen pihtailin kaikista mahdollisista pääsylipuista ja säästin mieluummin vaikka uuden vaatteen ostamiseen. Ensin se tuntui haaskaukselle laittaa rahat johonkin sellaiseen joka on ohimenevää, mutta toisaalta siitä on tullut vapauttava fiilis, kun ei osta koko ajan uutta materiaalia.

Haluaisin päästä kaikesta pienestä tilpehööristä eroon ja  meinasin käydä koko vaatekaappini läpi ja heittää sieltä kaikki huonokuntoiset ja käyttämättömät vaatteet pois ja hankkia tilalle vain todella todella tarkkaan harkittuja yksilöitä jotka varmasti istuvat ja ovat mieluisia. En halua edes ajatella miten monta käyttämätöntä vaatekappaletta roikkuu vaatekaapissani, ihan vaan sen takia, kun olen ostanut ne jostain verkkokaupasta hetken mielijohteesta ja sitten vaate ei vastannutkaan odotuksiani. Eli syksyn to-do listalla on tosiaan jälleen kerran kodin raivausoperaatio edessä ja kirppispöydän varaus. Järjestelyfriikkinä odotan myös innolla, että pääsen suunnittelemaan meidän kaapistojen järjestelyt kunnolla, kun muuton jälkeen tavarat on vaan heitetty kaappeihin odottamaan parempaa järjestelyä. 

Oisi kiva kuulla, haluatteko kuulla lisää näitä järjestelyyn liittyviä juttuja täällä? Olen joskus aiemmassa kodissamme näyttänyt miten olen järjestellyt kaapit, mutta kiinnostaisiko nähdä miten järjestelen kaapit uudessa kodissa?


2019/07/28

MITÄ KUULUU JUURI NYT? 

Tyhjä tekstikenttä. Ensimmäinen postaus koko heinäkuussa ja ensi viikolla jo siirrytään elokuulle. En ole koskaan pitänyt blogistani näin pitkää taukoa tämän lähes kahdeksan vuoden aikana. Tuntuu kyllä ihan hassulta, koska tämä on ollut niin iso osa elämääni, mutta nyt vaan tauko osui tähän paikkaan ja siitä tulikin odotettua pidempi. Olen potenut ihan äärettömän huonoa omatuntoa kun en ole kuvaillut tarpeeksi tai miettinyt kaikkia blogiasioita, mutta toisaalta taas on ollut ihanan vapauttavaa olla miettimättä liikaa someasioita ja oikeasti lomailla ilman turhaa puhelimen tuijottelua ja antaa läppärin pölyttyä työpöydälle.

 Tämä hiljainen heinäkuu on kyllä mennyt myös uuden työn ja tämän kesän piikkiin.. Olen ollut koko ajan menossa jossain ja välillä vain pyörähtänyt kotona ja välillä myös miettinyt millä alan peittämään näitä silmäpusseja hiukan myöhään valvottujen iltojen jälkeen.. :D Noh, ehkä sitten syksyllä kerkeää löhötä kotisohvalla työpäivien jälkeen ja nyt on oikeasti kiva kun kesällä on ollut paljon kaikkea kivaa tekemistä! Jokainen viikonloppu on tullut lähinnä reissattua, välillä Helsingissä, välillä telttailemassa (kuten tänä viikonloppuna käytiin jännällä telttaretkellä Bodom järvellä, josta voisin tulla kertomaan myöhemmin lisää!), mökkeillessä tai sitten olen käynyt uudessa kotikaupungissani viettämässä iltaa terassilla, suppailemassa tai juoksemassa järvimaisemissa. Eli joo, kesä on vienyt vähän mennessään ja se on ollut kyllä kivaa!

Joten täällä ollaan taas mutta katsotaan milloin palaan taas normaaliin postausrytmiin! En kuitenkaan jaksa ottaa tästä turhia paineita, vaan tulen kirjoittelemaan aina kun siltä tuntuu. Nyt kuitenkin jatkan iltaa lukemalla rästissä olevia blogeja jotka on myös olleet kuukauden ihan unholassa ;-) 

Mitä sun kesään kuuluu?

  Jumpsuit Barcelonasta | Laukku Chanel | Kengät Nelly

2019/06/24

IHANA ARKI


Bleiseri H&M | Laukku Chanel | Body Nelly | Nahkahousut Vero Moda | Korkkarit Nelly

Oikein kivaa maanantaita näin juhannuksen jälkeen! Veikkaan, että kaikilla ei ole kovinkaan sellaista ihanaa maanantaifiilistä, vaan pikemminkin haluaisi hautautua johonkin sohvan perälle makoilemaan loppuviikoksi :D Mun juhannus meni mökkeillessä ja paikasta toiseen juoksemisessa, joten en nyt sanoisi juhannuksen olevan mitenkään erikoinen, ehkäpä ensi kesänä sitten oikeasti vietän sellaisen rauhallisen juhannuksen pelkästään mökkeillen ja tehden niitä kaikkia juhannustaikoja heh.

Mä olin tästä viikosta aikalailla innoissani ja jotenkin tosi hyvillä fiiliksillä olin aloittamassa tällaisen ihan "kunnon" arkiviikon näin kolmen viikon lomailun jälkeen. Tuntuu, että on koko ajan joutunut juosta kassi almana joka paikassa, niin ulkomailla kuin mökilläkin ja milloin missäkin. Nyt on ihana vaan startata uusi viikko kotona ja tänään aloitin myös uudessa työpaikassa, josta olen myös todella iloinen! Mun tuleva viikko tulee sisältämään siis töitä, kotihommia, blogin kirjoittelua, kavereiden näkemistä ja ihan vaan chillailua. Nyt kuitenkin taidan hetkeksi laittaa Katsomon tulille ja laittaa rästissä olevat Salkkarit tulille, see ya!

2019/05/25

FARKKUASU


Takki Bikbok | Farkut Bikbok | Toppi Carlings | Kengät Nelly.com 

Ihanaa viikonloppua tyypit! Blogissa on ollut hiukan hiljaisempaa viime aikoina, koska tällä hetkellä mulla on tuhat rautaa tulessa ja kaikenmaailman asioita hoidettavana. Onneksi kuitenkin kaikki on ihania juttuja joita odotan super innolla! Nyt istun kuorma-auton kyydissä matkalla Oulusta kotiin ja sain pienen hetken läppärin kanssa, joten samalla tulin julkaisemaan tänne nämä parin viikon takaiset asukuvat. Ostin joskus keväällä tuon farkkutakin, johon ihastuin aivan täysin. En kuitenkaan koskaan ole pukeutunut koko farkkuasuun, mutta nyt päätin kokeilla sitäkin ja miksipä en joskus vaihtaisi niitä tuttuja ja turvallisia mustia farkkuja näihin vaaleisiin farkkuihin ja yhdistäisi niitä tämän farkkutakin kanssa! Olen myös totaallisen rakastunut näihin Daddy sneakerseihin, jotka on vilkkunut lähes jokaisissa asukuvissakin täällä.. 

Nyt kun kaikenlaista haipakkaa menoa on tiedossa tulevan viikon aikana, ajattelin pistää blogin sivummalle ja viettää tästä ihan jopa pienen kesälomabreikin. Joitakin blogijuttuja on kuitenkin tehtävänä, joten ihan täysin en pidä tästä lomaa, mutta tulen kirjoittelemaan tänne vasta sitten kesäkuun puolella ja sitten kerron teille myös kivoja uutisia! Olen myös metsästänyt blogin ulkoasun suunnittelijaa kissojen ja koirien kanssa, koska haluaisin saada nämä sivut nyt ihan uuteen uskoon. Jos sä siis tiedät jonkun taitavan osaajan, niin vinkkaapa mulle! 


2019/05/14

VIIME AIKOINA OLEN.. 



.. haaveillut kielten opiskelemisesta ja olen joka päivä yrittänyt lukea ja puhua edes vähän englantia.

.. haaveillut myös jonnekin ulkomaille muuttamisesta.. Koko ajan tekisi mieli muuttaa johonkin aivan uuteen paikkaan, mutta saa nähdä mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Tällä hetkellä Suomessa asuminenkin on ihan jees kun lämpimät kelit alkaa ja on valoisaa!

.. etsinyt kadoksissa olevaa inspiraatiota kuvailuun. Jotenkin tällä pikkukylällä tulee hyvin vähän kuvailtua, koska inspiraatiota on todella hankala löytää kun kuvauspaikatkin on aika kortilla.


.. koittanut opetella meditoimaan ja nukahtanut siihen jokainen kerta. Mun on oikeasti todella hankalaa rauhoittua muuten kuin nukkumalla :-D

.. hullaantunut avokadoleipiin.

.. halunnut uudistaa koko vaatekaapin ja ostaa kivoja kesävaatteita.

.. aloittanut koirien kanssa fat campin koska molemmista meidän koirista on tullut hiukan pullukoita  talven aikana, joten nyt olisi tarkoitus lenkkeillä vähän ahkerammin ja jättää herkut vähemmälle :-D

.. nukkunut liian monena päivänä päikkärit ja ollut ihan morkkiksissa sen jälkeen kun olen hukannut usean tunnin päivästä nukkumiseen (tänään vedin taas perus kolmen tunnin päikkärit ja heräsin äsken..) 


.. koittanut suunnitella kuukauden päästä alkavaa ulkomaanmatkaa, mutta tämä on jotenkin jäänyt hiukan sivusuuhun kun tällä hetkellä on niin monta muutakin projektia meneillään! Ehkä tällä viikolla alan työstämään näitä yksi kerrallaan niin saan ne joskus hoidettuakin!

.. kyllästynyt kuvailemaan ulkona ja innostuinkin kun bongasin Katjan blogista tämän kuvauspaikan ja älysin ettei tarvitse enää palella ulkona kuvia ottaessa! :D

.. syönyt todella useasti kasvisruokaa ja maistoin myös ensimmäistä kertaa lattea kauramaidolla ja voisin sanoa että toimii! Olen jotenkin alkanut vähän kyllästymään samoihin liharuokiin, joten on kiva välillä keksiä jotain uutta syötävää.

.. alkanut katsomaan Youtubesta videoita ihan urakalla - tää menee tällä hetkellä ohi jopa sarjojen katsomiselle!

Paita Gina Tricot | Farkut Gina Tricot | Lenkkarit Nelly.com | Laukku Prada | Leopardiponnari Bikbok | Korvikset H&M | Nahkatakki Zeepra