2019/11/12

PUHELINKUVIA & KUULUMISIA

Hei vain Blogger! Olen viime aikoina selkeästi unohtanut bloggaamisen olemassaolon ja ollut hiukan aktiivisempi tuolla Instagramin puolella. Muutenkin tuntuu että koko bloggaus on alkanut hiipumaan ja itsekin voin kyllä myöntää että kamera pölyttyy melko helposti tuonne kaapin perälle eikä kuvausinspistä ole näkynyt mailla eikä halmeilla. Mutta pommitetaan kuitenkin puhelimesta löytyneitä kuvia viime ajoilta ja kerron samalla hiukan kuulumisia!

1-6 Mun arki on lähinnä kulunut töissä johon olen kyllä keskittynyt aika sataprossasesti viime aikoina. Tykkään mun työstä kyllä todella paljon ja nyt olen myös alkanut tekemään uusia juttuja mikä on tosi kiva! Fiiatilla on tullut viiletettyä pitkin kaupunkia ja käyty katsomassa erilaisia asuntoja. Mun vapaa-aika on kulunut viime aikoina lähinnä vaan kotisohvalla katsoen Täykkäreitä. . Ainiin ja olen yrittänyt käydä salilla ja fiilistellä tulevaa joulua (jep metsästin joulukuusta oikein kunnolla mutta onneksi täydellinen yksilö löytyi joka tietysti tapittaa jo meidän olkkarin nurkassa!)
7-10 Alkusyksystä koin pientä kaamosmasennusta joka ei onneksi kestänyt kovinkaan kauaa. Arki tuntui liian tasaiselle pullalle joten siihen kaipasin jotain erilaista. Enhän mä nyt koskaan osaisi olla paikallaan tekemättä yhtään mitään mutta onneksi viime aikoina ei ole ollut tekemisen puutetta mutta arki ei myöskään ole ollut sellaista rasittavaa suorittamista! Muuten syksy ja toi ruska oli kyllä ihana.

Meillä on myös tänä syksynä ollut pieni projekti löytää uusi asunto. Nykyisessä asunnossa ei ole muuta vikaa kuin sijainti niin ollaan nyt hetken aikaa yritetty löytää kaupunkiasuntoa mutta pari hyvää vaihtoehtoa on mennyt nenän edestä.. Äitini on aika samassa tilanteessa talon etsinnän kanssa ja omien asuntonäyttöjen lisäksi lähdin myös äidin mukaan katsomaan yhtä taloehdokasta.
 11-14 Sit perusarjen ja töiden lisäksi olen nähnyt kavereita, käynyt ajamassa kartinkia ja pelannut yhden pakohuonepelin, syönyt liikaa noutoruokaa, vieraillut kotipaikkakunnalla, viettänyt päivän hierojalla/ripsihuollossa/parturissa, testaillut uusia rillejä (jep silmälasit lähti tilaukseen liiallisen koneella istuskelun takia), potenut edelleen matkakuumetta ja ihan vaan vältellyt sitä tylsän to-do listan tekemistä. Mut ihan kiva näin, ainakaan marraskuu ei ole tuntunut niin synkältä kun on tehnyt itselleen mieluisia juttuja!

2019/10/19

MUUTAMA MATKAFIILISTELY KUVA


Ihan pikku matkafiilis iski kun selailin näitä alkuvuodesta napattuja kuvia (järkyttävää myös ajatella että tästä pikku tripistä on jo 10 kk aikaa). Tänään eksyin myös vahingossa matkalaukku ostoksille ja yhtenä päivänä tuli myös varattua seuraavat lentoliput joten voin kertoa että matkakuume on aika korkealla tällä hetkellä! Nyt pitäisi kuitenkin malttaa vielä huhtikuulle saakka että pääsen hyppäämään lentokoneen kyytiin ja viettämään viikon mittaista lomaa Ranskassa! Sitä ennen pitäisi jotenkin malttaa pysyä Suomen kamaralla, mutta toivon tosiaan että kaikki ensi vuoden matkasuunnitelmat tulisivat toteutumaan, sitä ennen on vaan säästettävä aika maltillisesti.

Hassua ajatella, että vuosi sitten olin välillä ihan into piukena, välillä taas pelko perseessä. Olihan meillä laitettu rahat kiinni maailmanympärysmatkaan joka oli vähän iso musta mörkö vielä edessä päin. Näin jälkikäteen voin kuitenkin sanoa, että se on ollut paras sijoitus koko elämäni aikana mihin olen rahani laittanut. Kahden kuukauden reissaaminen viidessä eri maassa oli niin siisti juttu, että nyt tuollaiset pienemmät reissut Eurooppaan tuntuu pikkureissuilta tuohon verrattuna. Olen monesti myös kuullut sanottavan, että tämä saattoi olla elämäni suurin matka. Toivon kuitenkin, että vielä suurempi matka olisi edessäpäin ja voisin ihan hyvin sijoittaa rahani joskus uudelleen tuollaiseen reissuun, jos vaan joskus siihen tulee mahdollisuus.

2019/10/13

VIIME AIKOINA OLEN..



Ihastellut ruskaa ja toivonut sen kestävän ikuisuuden

Ottanut ihan liian vähän kuvia ja käyttänyt valoisan ajan katsomalla Täydellisiä Naisia

Mennyt nukkumaan superaikaisin terkuin mummo joka on viimeistään kympiltä aina untenmailla

Miettinyt pääni puhki minkä isomman projektin aloittaisin tai minkä haaveen toteuttaisin seuraavaksi

Potenut järjetöntä matkakuumetta 

Leiponut yllättävän paljon ja ehkä paras herkku on ollut valkosuklaa pannacotta!

Tykännyt työstäni kun olen saanut tehdä niin monipuolisesti kaikenlaista ja töissä on ollut sopivan kiire koko ajan!

Sivuuttanut to-do listan tylsät jutut ja käyttänyt ajan ennemmin lorvailuun

Vihannut liikkua julkisilla

Saanut jonkun bailuvaiheen päälle, who is this? Nytkin haaveilen että pääsisin ensi kesänä Tomorrowlandiin

Menettänyt ääneni flunssan ja yskän takia mutta kuulostan ehkä vain siltä kun olisin viettänyt viikon pubissa laulaen karaokea ja röökiä vetäen..

Syönyt melkein joka lounaalla burgeria hupsis..

Hakenut Haaparannan reissulta pari lavallista Redbullia ja ehkä hiukan jäänyt pieneet energiajuoma koukkuun.. :D

Hypetellyt jo joulujuttuja ja käynyt jo etsimässä kaupoista täydellistä joulukuusta.. Saan vieläpä ilmoituksen kun tuo täydellinen joulukuusi rantautuu kauppaan - arvatkaa vaan maltanko laittaa sitä varastoon odottamaan joulukuun alkua?!

Miettinyt jälleen oman asunnon ostamista kun viimeiset 1,5 vuotta ollaan asuttu vuokralla ja se ei vaan tunnu jotenkin omalta jutulta. Ja se kaupunkiasunto ois kyllä aika jees!

 Takki Zara | Farkut Bikbok | Laukku Chanel | Lenkkarit Nelly | Huivi Zeepra

2019/10/10

UUSIA JUTTUJA KOTONA

Tänä syksynä tuntuu että järkevät höpöttelyt ja runosuoneni on hävinneet siliäntie ja sen takia tämä blogin avaaminenkin tuntuu yllättävän työläältä. Noh, kirjoitellaan nyt jotain kuitenkin - välillä sitä vaan iskee pieni ikävä sitä vanhaa blogimaailmaa kun kirjoitteli tänne niitä niin joutavan päiväisiä asioita kuin ikinä vaan keksi ja postauksen tekoon meni se vaivainen vartti.

Mutta nyt itse aiheeseen eli ajattelin tulla pitkästä aikaa rustailemaan tänne ihan sisustusaiheista postausta! Sisustusinspis on iskenyt aina silloin tällöin ja myös pientä kämpän ostokuumetta on ollut selkeästi ilmassa. Tykkään tällä hetkellä tosi paljon tästä meidän asunnosta, mutta sijainnista ja taloyhtiöstä en niinkään, kaipaisin ehkä vielä enemmän sitä kaupunkielämää joten haaveissa ehkä olisi jossain vaiheessa muuttaa lähemmäs keskustaa (minun kärsimättömyydellä sinne muutetaan luultavasti heti kun tästä asunnosta loppuu irtisanomisaika..)

Nyt kuitenkin tähän asuntoon tuli tehtyä pikku syysssiivous ja sen myötä sain vihdoin kaapit järjestykseen ja turhat kamat kirppispöydälle. Vielä muutamia juttuja pitäisi myydä ja hankkia uusia juttuja tilalle jotka on roikkuneet ostoslistallani jo vuosikausia.

Nyt uusimpina hankintoina ostin tuon kauan haaveileman Marshallin kaiuttimen sekä keittiöön uudet tuolit, jotka oli tarkoitus ostaa ensin Finnish Design Shopista, mutta löysin sitten lähes vastaavat tuolit Pentikiltä! Nuo Karitan metallituolit on tuonut kivasti rouheutta tähän pelkistettyyn sisustukseen ja odotan että jouluna saisin tähän myös uuden ruokapöydän. Vaikka muutamat hankinnat tuntuu olevan todella hakoteillä (kuten täydelliset sohvatyynyt) niin pikkuhiljaa tuntuu että alan löytämään sen oikeanlaisen tyylin meidän kotiin ja tuota tyyliä tietty pääsisi toteuttamaan vielä enemmän jos vain hankkisi ihan oman kämpän. Sellainen kaupunki loft-kämppä ois aika jees!



2019/10/03

IHANA LEVI

Huhhuh nyt eletään jo lokakuuta, tää syksy on kyllä mennyt ihan täydessä huijauksessa! Pari viikkoa takaperin otettiin miniloma kohti Lapin ruskaa - vitsit miten rentouttavaa onkaan päästä edes hetkeksi tuonne Lappimaisemiin! Voisin niin hyvin muuttaa joskus vielä Leville, se on kyllä yksi lempparipaikoistani Suomen kamaralla.


Levillä on tullut reissattua nyt aika ahkeraan, viime vuonna siellä tuli käytyä kolme kertaa ja tänä vuonna tulee heitettyä pari lenkkiä siellä. Nyt ruskareissun lisäksi olisi myös tarkoitus lähteä viettämään perinteinen joulu Lapissa, joka on kyllä ihan parasta kun saa unohtaa kaikki joulusiivoukset- ja hössötykset ja saa oikeasti vaan keskittyä mättämään sitä kinkkua lumikinosten keskellä.

Okei, mutta nyt itse tähän viimeisimpään reissuun. Reissun tarkoituksena oli viettää miniloma Levillä ja ottaa tietysti kaikki ilo irti lyhyestä visiitistä. Niinpä varattiin vihdoin ja viimein igluhotelli josta olin haaveillut jo monen vuoden ajan! Tuo igluhotelli täytti kyllä kaikki odotukset ja olisin oikeasti voinut jäädä asumaan tuohon parikymmentä neliöiseen lasikuutioon.. Muutenkin ruska-aikaan tuolla oli kivan hiljaista, joten turistejakaan ei pörrännyt ihan hirveitä määriä tuntureiden kupeella. Aamupala oli kyllä myös aika jees tuolla Aurora Sky ravintolassa.

Nyt pitäis vaan malttaa odottaa seuraavaan reissuun, joka on luultavasti vasta tuolloin joulun aikoihin. Kauhean hankalaa kuvitella pysyvänsä kolme kuukautta ihan vaan paikoillaan (lukuunottamatta nyt jotain viikonloppureissuja toiselle paikkakunnalle), olisin kyllä ikuisesti elämässä matkalaukkuelämää reissaten pitkin maapalloa.