2019/12/29

JOULULOMA KUVIA

Ah ihana joululoma on lopuillaan ja hassua kans ajatella että tämä vuosi on ihan just paketissa! Voisin yrittää väsäillä vieä jonkinlaisen koosteen tästä vuodesta joka on ollut itselleni ainakin yksi parhaimmista. Ihan kiva laittaa viikon mittainen joululoma pakettiin ja menen kyllä mielelläni taas töihin. Parin päivän päästä saadaan myös avaimet uuteen kotiin joten uusi vuosi alkaa jälleen taas hiukan eri merkeissä !! Viime uusi vuosi kun vietettiin lentokoneessa nokka kohti Losia ja sitten kierrettiin maapallon ympäri.

Nyt tulin kuitenkin pommittamaan hiukan lappikuvia tältä viikolta. Tämä loma todellakin käytettiin nukkumiseen, olemiseen, liiallisen jouluruoan ja riisipuuron syömiseen, erilaisiin talviaktiviteetteihin (kuten hiihtämiseen 15 vuoden tauon jälkeen!) ja sitten tietysti myös kuvailuun mikä oli kiva kun sai uutta inspiraatiota tähänkin hommaan. Välillä tuntuu, että kameraa ei tule käytettyä kuin matkoilla ja siihen pitäisi tosiaan saada muutos ja olla ahkerammin räpsyttelemässä erilaisia kuvia.

Nyt kotimatkaa on vielä muutama tunti jäljellä joten taidan uppoutua uusimman YOU-sarjan tuotantokauden jaksoihin!

2019/12/24

24.12.2019

Ihanaa joulua kaikille blogini lukijoille ♥ ♥


2019/12/23

JOULULOMA


Joululoma starttasi vihdoin! Tai no tänä aamuna näpyttelin hetken työkoneella ennen kuin aloin tekemään jouluruokia valmiiksi. Lauantai iltana vietin taas synttäripäiväni istumalla autossa ja oltiin joskus todella myöhään vasta perillä täällä Levillä. Eilinen sitten oikeastaan meni vain kuusen koristelussa ja telkkaria katsoen.

Tänään lähettiin sitten nappaamaan kuvia, käymään keskustassa ja kurkkaamassa poroja! Ihana kun ei ollut kiirettä mihinkään ja sain aikaiseksi ottaa uusia kuvia vaikka kelit ei ole mitkään parhaimmat täällä. Odottelen kyllä että jonain päivänä tulisi kunnon pastellitaivas ja aurinko pilkahtaisi edes hetkeksi!

Muuten meidän jouluviikkoon kuuluu huomenna perinteinen joulunvietto (kaikkia jouluohjelmia tietysti ja jouluruokaa nam!), moottorikelkkailua ja ehkäpä jopa voisin yrittää käydä lautailemassa muutaman vuoden tauon jälkeen. Tämän joululoman pääasia olisi kuitenkin yrittää ihan vaan latailla akkuja tulevaa remppaa ja muuttoa varten.


2019/12/18

KADONNUT JOULUFIILIS & UUSI KOTI

Nyt pitäisi aloittaa ihan tyhjästä. Bloggaus tuntuu ekaa kertaa ikinä ihan utopiselta jutulta, ihan kuin en olisi koskaan kirjoittanut tänne sanaakaan. En ole ikinä blogiurani aikana pitänyt moista taukoa, mutta Suomen harmaus ja kaikki muu hässäkkä on vaan vienyt kaiken ajan ja inspiraatio on todellakin ollut ihan hukkateillä. Instagramiin on jotenkin ollut vaan helpompi päivitellä elämästään ja samalla tuntuu, että onko bloggaamisurani todellakin kohta paketissa?

No mutta ei sen enempää löpinöitä tästä, saan luultavasti vuoden laiskin bloggaaja tittelin joka tapauksessa. Ajattelin ihan vaan kirjoitella niitä kuulumisia, koska niitähän on! Aloitetaanko vaikka ensin tulevasta muutosta, oman asunnon hankkimisesta! Jep, muuttolaatikot olisi taas vaihteeksi pakattuna! Koko syksyn ajan etsin, etsin ja vielä enemmän etsin uutta asuntoa. Välillä sitten olinkin jo ihan epätoivoissani ettei tuota asuntoa tule löytymään koskaan. Sitten yksi perjantai ilta Etuoveen tulikin sellainen kohde, jonka tiesin heti olevan meidän uusi koti. Päästiin onneksi katsomaan asuntoa viikonloppuna ja  siitä alkoikin sitten pieni tarjoustaistelu, mutta nyt asunto on tosiaankin meidän!! Vuodenvaihteessa saadaan avaimet mutta ensin pitäisi aloittaa the-remontti, eli kiirettä riittää vielä tammikuun ajan.. Mutta olen kyllä ihan innoissani kun pitkästä aikaa pääsee tekemään kunnon sisustussuunnitelmia ja pääsee näkemään myös sen lopputuloksen! Tästä tulevasta asunnosta sitäpaitsi tulee täysin eri tyylinen kuin vaikka mitä meidän edellinen omistusasuntomme oli.

Ja vaikka eletään jo joulukuun loppupuolta niin jouluhössötykset on jääneet aika minimiin tämän asuntohärdellin takia, mutta lauantaina onneksi suunnataan koko jouluviikoksi taas Leville. Joulukuusi nakataan takapenkille mukaan joten uskon sen joulufiiliksen löytyvän sieltä lumikinosten keskeltä ja kun pääsee oikeasti vetämään kunnon yöunia ja viettämään rauhallista joulua! Nyt kuitenkin jatkan viimeisten joululahjojen pakkaamista ennen nukkumaanmenoa. Ehkäpä kirjoittelen sitten ensi kerralla Lapin suunnalta!


2019/11/23

YKSIN DUBAISSA

Helouu täältä sohvan pohjalta! Olen tänään viettänyt todellisen löhöilypäivän, katsonut Täydellisten Naisten jaksoja ja nukkunut vaan tosi pitkään. Viime viikonloppuna oli vähän eri meininki, otin nimittäin elämäni ensimmäisen äkkilähdön ja lähdin myös ensimmäistä kertaa ulkomaille yksinään!

Mietin viime viikolla, että olisi kiva toteuttaa joku viikonloppureissu mutta en oikein osannut päättää mihin lähtisin. Ajatuksissa oli kutkutellut aiemmin jo haave, että joskus menisin yksin ulkomaille ja aloin sitten selailemaan lentoja paikkoihin mihin voisi yksin matkustaa. Halusin ehdottomasti että paikka olisi tuttu ennestään eli vaihtoehtoina oli oikeastaan Lontoo tai Dubai. Lontooseen kuitenkin matka olisi maksanut saman verran kuin Dubaihin joten mietin tosissani että miksi en muka lentäisi vähän pidempään ja ottaisi pientä breikkiä ja menisi ottamaan aurinkoa viikonlopuksi Dubaihin?

Pakkasin pari päivää ennemmin matkalaukun valmiiksi ja torstai iltana tein lopullisen päätöksen, että nyt oikeasti lähden, miksi en toteuttaisi niitä mahtavia ideoita joita keksin ja jotka ovat oikeasti toteutettavissa?! Perjantaina sitten töiden jälkeen lähdin bussille ja sieltä moikkaamaan ensin Helsinkiin siskojani ja äitiä ennen lennolle lähtöä. Se oli jotenkin hassua matkata ensimmäistä kertaa yksin lentokentälle, mutta samalla tosi vapauttava fiilis kun tiesin pääseväni kohta löhöämään palmupuiden alle! Lento lähti 11 aikaan illalla ja perillä Dubaissa olin lauantai aamuna seiskan aikaan.

Lennon jälkeen otin sitten taksin ja kruisasin käymään hotellilla heittämässä kamat sinne ja hetken aikaa makoilin hotellin altaalla. Sitten lähdin Palmusaarille jossa menin viettämään aikaa Drift beach clubille joka oli niin hieno paikka (ja myöskin yllättävän tyyris mesta!). Clubilla löhöilyn jälkeen lähdin sitten tekemään check inin hotellille ja naureskelin tosiaan päästyäni hotellihuoneeseen - en ole varmaan koskaan ollut niin isossa hotellihuoneessa ja nyt olin siellä aivan yksin vieläpä! Ne maisemat oli kyllä kans aika hulppeat 52 kerroksesta! Loppupäivän sitten hengailin vaan hotellilla ja kävin vähän kiertelemässä lähistöllä olevia paikkoja.

Sunnuntaina päätin sitten viettää shoppailupäivän, hotellista oli Dubai Mallille vain parin kilometrin matka joten kävelin paikan päälle ja samalla kävin vähän kuvailemassa ja kiertelemässä paikkoja. Shoppailukierros kestikin sitten loppupäivän ja huomasin 7 tunnin jälkeen että olisi varmaan hyvä alkaa lähteä takaisin hotellille päin. Ajattelin kokeilla ekaa kertaa metroa Dubaissa, onhan sillä nyt suhailtu muissakin kaupungeissa. Metrolla kulkeminen ei vaan ollut mitenkään helppo homma, kaikki metrot olivat nimittäin niin täynnä, että sinne mahtui aina pari ihmistä kerrallaan sulloutumaan ihmismassan joukkoon. Tuo metromatka kestikin sitten tunnin verran, vaikka hotellini oli yhden metropysäkin päässä.. :D

Maanantaina sitten ei ollutkaan kauheasti aikaa ennen lennolle lähtöä, kentällä piti kuitenkin olla jo kolmen maissa. Aamupäivän kulutinkin vaan salilla käyden, aurinkoa ottaen ja kävin lähi kahviloissa lounaalla. Sitten illalla olinkin 10 aikaan takaisin Helsingissä, mutta tällainen pikavisiitti oli hyvänmittainen kun yksinään matkusti!