2015/10/30

Valo kattaus

Aikaisemmin syksyllä tuli vähän postailtua siitä, että meidän pitäisi keksiä joku astiasarja, mitä kerätä. Pentikillä ollessa ihastuin heti Eden sarjaan ja meinasinkin alkaa sitä keräämään. Aloin kuitenkin miettimään, että mitä jos kyllästynkin sen isoihin kuvioihin? Sopisiko astiat varmasti kaiken kanssa? Toinen vaihtoehtoni olikin sitten VALO-sarja ja päädyinkin ostamaan sen sarjan lautaset, enkä ole kyllä yhtään katunut!
 
 
VALO-sarja on ihanan yksinkertainen, mutta ei liian tylsäkään. Kaipasin meille vaaleita astioita ja Valo oli juuri oikeanlainen. Olen todella vähän tehnyt minkäänlaisia kattauksia, mutta nyt innostuin tekemään pienen kattauksen kuvauksien ajaksi! Valo yhdistettynä vaaleanpunaisiin servietteihin toimii ainakin just, eikä melkein!
 
 
Astiastoon saatiin myös toiset uudet tulokkaat. Sain isovanhemmiltani hopeiset tee ja kahvikannut. Nämäkin sattuivat sopimaan niin hyvin noiden uusien lautasten kanssa. Vielähän ostoslista on pitkä, lautasten lisäksi pitäisi ostaa kahvikuppiparit, jälkiruokakulhot ja syvät lautaset. Mutta kaikista ihaninta on, kun on löytänyt vihdoin oman näköisen astiasarjan ja saa heittää kaikki vanhat Ikean astiat pois! Haluaisin jo niin kovasti pitää joitakin kakkukahveja meillä, että saisin nämä ihanuudet käyttöön.
 
 

1 kommentti:

  1. Vau! Upeat kahvi- ja teekannut! Muista pitää erittäin hyvää huolta näistä hopeista, sillä näiden arvo liikkuu tuolla 5000€ tietämissä!:)

    VastaaPoista