2018/06/06

TO-DO LIST KUVINA 

Heippa ja kivaa keskiviikkoa! Miten teidän viikko on lähtenyt rullaamaan? Mä olen itse ihan sekaisin päivistä, mietin justiin et tänäänhän on tiistai, mutta nythän onkin jo tosiaan keskiviikko! Aika menee niin siivillä, etten meinaa pysyä perässä hahah. Nyt ajattelinkin postailla miltä mun to-do lista näyttää ihan kuvina, hetki sitten mulla oli järjettömän pitkä lista tekemättömistä hommista (joista suurin osa oli vaan jäänyt tekemättä ja roikkuivat tuolla listalla todella kauan aikaa..) mutta nyt onneksi sain itseäni niskasta kiinni ja päätin viettää ihan kokonaisen päivän sille, että saisin kukistettua tuon listan!


Hae uusi Loiste kynttelikkö. Tätä Pentikin "tuikkupuuta" olen haaveillut toisellekin puolelle telkkaria, tuon meidän pienemmän kaveriksi. Onnekseni löysin facebookin kirpparilta tuon isomman version edulliseen hintaan!

Maalaa pallotuolin jalka. Olen joskus aikoinani maalannut meidän ulkona olevan riipputuolin, koska kyllästyin typerään ruskeaan sävyyn. Maalasin kuitenkin jalkaosaa spraymaalilla, joten se ei jäänyt mitenkään siistin näköiseksi ja siitä lähtien se onkin häirinnyt mua :D

Korjaa makkarin lamppu. E-P-Ä-O-N-N-I-S-T-U-N-U-T :D Meillähän on ollut makkarissa "feikki bourgiet" ja tässä taas huomasin, ettei koskaan kannattaisi säästää näissäkään asioissa! Tönäisin joskus lamppua vähän ja siitähän meni yksi pieni muovinpalainen rikki, eikä lamppu pysynyt enää kasassa, muutakuin läpinäkyvällä paksulla teipillä.. Yritinkin nyt epätoivoisesti pitää sen kasassa pikaliimalla, mutta päätin suosiolla heittää koko lampun roskikseen!


Ikkunoiden pesu. Se joka keväinen projekti jota vaan lykkää ja lykkää, mutta nyt se meni kyllä yllättävän kivuttomasti! On muutenkin paljon kivempi kun kaikki ikkunat loistaa puhtaana!

Kotona siivous. Mulla tuntuu olevan elämä vähän enemmän järjestyksessä, kun kotonakin on siistiä. Nyt taas kun oli helteisemmät päivät, niin yllättäen se siivous unohtuu täysin kun sisällä ei tule vietettyä aikaa niin paljoa.

 Vaatehuoneen lipastoihin uudet ruuvit. Tämä oli tosiaan roikkunut tällä tehtävälistalla varmaan yli vuoden verran.. Silloin kun ostin nuo vetimet noihin lipastoihin, niin niissä oli liian pitkät ruuvit ja vetimet heiluivat typerästi kun niistä avasi laatikot.

Vaatteet korjaukseen. Tämä on ainoa mikä on jäänyt tekemättä, koska olen unohtanut tämän täysin! Vein jo korjattavat vaatteet autoon, mutta sinne ne on jääneet sitten :D Mullahan on tänä vuonna jo rikkoutunut neljät housut ja yksi hame ja edelleen yhdet housut ja tuo hame kaipaisi hiukan korjailua että niitä voisi käyttääkin joskus..

Vuittonin putsaaminen. Kyseinen laukku on kulkenut mukanani kohta jo viisi vuotta, enkä todellakaan ole muistanut putsailla sitä. Välillä siellä roikkuu mukana koko omaisuus, joten se alkoikin olla hiukan pesua vailla!

Koirien kynsienleikkuu. Tämä ei ole mikään mieluinen homma, mutta tehtävä se on silti :D Vaikka koirat antavatkin suhteellisen kiltisti leikata kynnet (pienen kiukuttelukohtauksen jälkeen) niin pelkään silti että vedän kynnet aina liian lyhyeksi!

Meikkisiveltimien pesu. Tämä mulla on viikottaisissakin hommissa, mutta välillä satun unohtamaan tämän! Vaikka se on niin pieni vaiva, niin aina on jotenkin hankala saada sitä aikaiseksi :D Olenko ainoa joka välttelee meikkisiveltimien pesua?

 Uusi kaikki salasanat. Voitte vaan arvata, että tämäkin oli sellainen juttu joka olisi pitänyt hoitaa jo ajat sitten :D Nyt kuitenkin pistin kaikki salasanat uusiksi ja olen joutunut opettelemaan etten näppäile vanhoja salasanoja tuttuihin paikkoihin!

Osta junalippu. Jännitin aluksi miten pääsen juhannus lauantaina Helsinkiin, kun suurin osa busseista ei ainakaan kulkenut mihinkään suuntaan. Onnekseni junat kuitenkin kulkevat ja pääsen taas matkaamaan lentokenttää kohti!

Tulosta lappuja kalenteriin. Rakastan koristella ja suunnitella omaa kalenteriani ja nyt halusin saada kaikki paperit sinne järjestykseen. Suunnittelinkin erilaisia otsikoita ja tekstejä kalenteriin, jotka tulostin ja liimailin paikoilleen.

Laskutus ja paperien järjestely. Tämä myös kuuluu joka kuukauden hommaan. Aina kuun vaihteessa teen kaikki laskutusasiat kuntoon ja järjestelen paperit kansioihin paikoilleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti