2018/08/29

UNELMA NIMELTÄ MAAILMANYMPÄRYSMATKA 



Toppi ja hame Zeeprafashion | Kengät Puma | Aurinkolasit Gucci

Mun on jotenkin todella hankala kirjoitella blogiin, jos mulla on jotain salaisuuksia kannettavana. Nytkin olen hetken aikaa jo miettinyt ja miettinyt, tulisinko kirjoittamaan tästä jo tänne blogin puolelle, mutta nyt ehkä kärsivällisyyteni alkaa jo loppua!

Viime vuosina matkustelusta on tullut yksi törkeimmistä asioista ja olen ehdottomasti halunnut käyttää rahojani enemmän matkusteluun kuin materiaaliin. Mulla on myös ollut suuria haaveita matkustelun suhteen, mutta olen aina ajatellut, ettei ne ole vielä tämän hetken haaveita, vaan matkustelen nyt ensin tässä lähistöllä kaikissa kivoissa paikoissa lyhyemmillä lomilla. Olen miettinyt että haluaisin päästä ulkomaille vaikka pidemmäksi aikaa, en kuitenkaan ehkä voisi kuvitella muuttavani sinne, mutta joku pidempi reissu olisi kuitenkin kiva toteuttaa. Ollaankin tehty aikoinaan H:n kanssa haavelistat, johon kirjoitettiin mitä kaikkea haluaisi elämässään toteuttaa. Molemmilla meistä luki "maailmanympärysmatka". Tuolloin tuo haave tuntui melko kaukaiselta, mutta pienissä määrin aloin kuitenkin miettimään, mitä kaikkea tuon unelman eteen täytyykään tehdä, että se joskus tulisi onnistumaan?

Nyt se hetki on sitten melko lähellä ja haaveesta tulee todellista totta, ME LÄHDETÄÄN MAAILMANYMPÄRYSMATKALLE!! Ja melko pian, nimittäin uudenvuodenaattona, 124 päivän kuluttua istutaan lentokoneessa laukut pakattuna, iiiks!! Suunnittelut ei todellakaan ole valmiina, vaan mulla on vielä miljoonaviisisataa juttua hoidettavana, mutta passi, hammasharja ja yhdeksän kappaletta lentolippuja on kuitenkin taskussa, valmiina kohti lähtöä. Reissun päällä ollaan kaksi kuukautta, tarkalleen ottaen 57 päivää, eli saamme kiertää tämän pallon melko vauhdilla! Nyt kuitenkin pidän teitä hiukan edes jännityksessä, en tule kertomaan mihin kaikkialle ollaan matkustamassa, ennen kuin ollaan itse paikan päällä! Läppäri olisi kuitenkin tarkoitus ottaa mukaan reissuun, eli blogia aion päivittää reissun päältä!

Eli jep, meillä on kaksi kuukautta lyhyempi talvi tänä vuonna, lähdemme hiukan jännityksellä, mutta samalla innoissamme valloittamaan maailmaa. Kumpikaan meistä ei ole mikään kielinero, mutta kyllä me pärjätään. (Saatoin ehkä myös varata nyt syksylle pienoisen englanninkielen kurssin.. :D) Haaveet on mun mielestä tehty toteutettaviksi ja musta ne haaveet kuuluu toteuttaa heti kun niille on mahdollisuus. Tämänkin reissun kanssa kävi niin, enkä todellakaan vuosi sitten olisi vielä uskonut että olen lähdössä lentelemään ympäri maapalloa. Joten voin todellakin sanoa, että tee töitä unelmiesi eteen ja suunnittele miten pystyt saavuttamaan niitä!

Vaikka paikkoja en nyt paljastakaan, olisi kiva kuulla, haluatteko jotain postauksia kyseiseen matkaan liittyen ennen reissuun lähtöä? Pakkauksista, suunnittelusta tai jotain muuta vastaavaa? Toivon että onnistun tässä pakkaushommassa, en todellakaan tiedä miten tulen mahduttamaan matkalaukkuun kaikki kahden kuukauden vaatteet ja tavarat.. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti