13.12.2011 kirjoitin ensimmäisen blogikirjoitukseni tänne bloggeriin. Blogini siis täyttää ensi kuussa neljä vuotta. Minulla on kaikki alkuperäiset postaukset vielä tallessa, vaikka ne ei laadultaan ole ihan sitä mitä olisin toivonut. Aloittelevana bloggaajana en kuitenkaan tiennyt blogin ulkoasun koodauksista tms. yhtään mitään. Haluan kuitenkin säilyttää kaikki postaukset, että blogini historia näkyisi täällä. On myös välillä kiva käydä lukemassa vanhoja postauksia ja muistella menneitä samalla. Mutta miksi aloitinkaan bloggaamisen?
Olen aina tykännyt kirjoittamisesta, vaikka en olekkaan siinä kovin hyvä. Mulla on luultavasti lukihäiriö, joka hankaloittaa vähän tätä, mutta en takerru mihinkään pilkkuvirheisiin. Aloin kuitenkin pitämään blogia ihan itseäni varten ja ajattelinkin, että tuskin tälle saa edes paljoakaan lukijoita. Tuntuu, että jos haluat blogisi menestyvän, täytyy sinun asua Helsingissä ja omistaa valmiiksi paksu lompakko, ennen kuin yksikään yhteistyö aloittaa blogin kanssasi. Blogia pidän kuitenkin edelleenkin harrastuksena, en elämäntyönäni. En tienaa blogista yhtään mitään, joten postailen tänne vaan omaksi huvikseni. Lukijamäärä on blogillani pysynyt jo kauan aikaa samana, enkä välttämättä toivoisikaan, että blogillani olisi kymmeniä tuhansia seuraajia. Lukijoilta ainoastaan toivoisin enemmän aktiivisuutta kommenttiboksin puolella ja myös toiveita, mitä täällä blogissa voisinkaan julkaista.
Nyt onkin ollut pinnalla paljon täydellisyys mitä blogimaailmassa haetaan. Minunkin tulee verrattua omaa blogiani johonkin upeisiin blogeihin, joilla on todella paljon seuraajia ja upeita erilaisia postauksia. En kuitenkaan halua tehdä blogistani täydellistä, silloinhan persoonani häviäisi täältä kokonaan. Yritän tietysti kehittyä koko ajan blogini kanssa, mutta pyrin tekemään rentoja postauksia, vaikka ne jonkun mielestä saattaa vaikuttaa "liian täydellisiltä". En kuitenkaan elä mitään täydellistä blogielämää, joudun tienaamaan rahani ihan tylsistä työpaikoista, joudun elämään köyhää opiskelijaelämää, en käy paljoakaan kahviloissa, käyn myös useammin mäkissä kuin jossain hienossa ravintolassa, en myöskään vietä päiviäni kampaajalla ja brunsseilla. Elän siis aivan tavallista 22-vuotiaan elämää, ainoa vaan että bloggaan tänne niitä elämän hohdokkaimpia hetkiä. Eihän ketään edes kiinnostaisi lukea postauksia siitä, että käyn hakemassa postia pieruverkkarit päällä?
Blogi on siis minulle rakas harrastus, enkä pyri saamaan tästä suosittua ja täydellistä. Tykkään suunitella aina, millaisen asun kuvaisin, millaisen kuvan tästäkin saisi ja siitä, että saan postailla uusista shoppailuistani tänne kuvia. Nykyään vaan ihmiset olettaa, että elämä on täydellistä ja virheetöntä, koska kaikkien instagram kuvat ovat kuin suoraan luksuselämästä ja kaikki alkavat pyrkimään siihen samaan, vaikka asia ei todellakaan ole niin. Vaikka itsekkin julkaisen parhaimmat kuvat, on elämässäni paljon epätäydellisiä asioita, eikä se haittaa minua ollenkaan, koska elämän ei tarvitse olla täydellistä.
