2017/04/05

VINKIT ASUNTOKUVAAMISEEN

Asuntokuvaus on tullut tänä vuonna erityisen tutuksi itselleni työni puolesta. Olen myös paljon tietty kuvaillut omaakin asuntoa, mutta välillä on kiva päästä kuvaamaan myös toisten kauniita koteja! Asuntokuvauksiini auttaisi vielä, että hankkisin laajakuvalinssin (10-18mm) niin kuviin saisi vielä paremmin näkyviin kaikki näkymät kotoa. Nyt ajattelin kuitenkin jakaa teille muutamat vinkit jotka auttavat kodin kuvauksessa!

- Ensimmäisenä siivoa koti ja karsi turhaa tavaraa. Monissa ottamissani kuvissa on vaihdettu joidenkin tavaroiden paikkoja tai otettu kokonaan pois tiettyjä tavaroita, että koti näyttäisi mahdollisimman avaralle ja selkeälle!

- Jos mahdollista, niin kuvaa aurinkoisella kelillä. Asuntokuvauksessa myös voi laittaa kaikki keinovalaisimet päälle, kunhan niistä ei tule vääränlainen värilämpötila.

-Kuvaa niin, että ISO-luku ei ole yli 400. Jos isolukua säätää suuremmaksi, niin kuvista tulee rakeisia (opin tämän kikan vasta itsekin hetki sitten!) säädä sitten vain kameran aukkoa ja valoitusaikaa niin että kuviin tulee oikeanlainen valoitus. Jos kuvat meinaavat tärähtää, käytä apuna jalustaa. Myöskin lisäsalama auttaa kuvaamisessa, mutta älä mielellään kuvaa kameran perussalamalla!

- Paras korkeus kodin kuvaamiselle on istualtaan, eli reilu metrin korkeudesta.


- Kokeile kuvata monesta eri kuvakulmasta. Näin saat varmasti jonkun onnistuneen kuvan!

- Pyri siihen, että kamera on suorassa. Vaakakuvista on helpompi saada suorempia kuin pystykuvista. Suoruutta tietysti pystyy korjaamaan kuvankäsittelyohjelmassa.

- Ota mieluummin liian tummia, kuin liian valoisia kuvia. Kuvanmuokkausohjelmalla on helpompi korjata liian pimeitä kuvia, kuin ylivalottuneita. Itse muokkaan kuvissa aina kuvien suoruutta, valoitusta ja värejä. Lopuksi vielä terävöitän aina kuvan.

- Raikasta kuvia laittamalla esille tuoreita kukkia tai hedelmiä. Voit myös kuvata mielenkiintoisia yksityiskohtia kodista kokonaisuuden lisäksi.

- Jätä kuvaamatta sotkuisimmat tai vähiten mielenkiintoisimmat paikat. Kuka nyt haluaisi nähdä varastohuoneen tai vessan joka odottaa remonttia? (myyntikohteissa nämähän näkee kuitenkin sitten kun itse kotia tulee katsomaan paikanpäälle!)


Tämäkin ihana koti löytyy myynnistä etuoven sivulta klik!

8 kommenttia: