2017/04/03

HÄIHIN JÄLJELLÄ 3 KUUKAUTTA



Häät kolkuttaa jo kohta oikeasti ovella, Big day laten mukaan päiviä on jäljellä 89, joten oikeasti eihän tässä ole enää kuin alle kolme kuukautta aikaa! Onneksi häiden suunnittelut ovat hyvällä mallilla ja kävimmekin tekemässä lisää suunnitelmia juhlapaikalla viime viikonloppuna. Nyt onneksi häitä odottaa jo innoissaan, kun yhdessä vaiheessa mun hääinspiraatio oli todellakin jossain kaukana enkä jaksanut enää tehdä mitään koristeluja tms.  Onneksi itsestäni ei ole kuitenkaan kuoriutunut mitään bridezillaa, paitsi painajaisia olen nähnyt häistä melko useasti. Usein painajainen on se, että olen unohtanut laittaa nimipaikkakyltteihin nimet ja olen sitten väsäillyt niitä kauheassa paniikissa, enkä ole muistanut edes yhdenkään vieraan nimeä :D

Häistä tosiaan puuttuu nyt vielä ainakin juomat, jotka pojat halusivat ehdottomasti hoitaa (ylläri sinäänsä) ja sitten muutamat koristelujutut ovat kesken, karkit puuttuvat ja kirkkoasiat ovat vielä auki (pappi sanoi, että niistä sovitaankin vasta sitten touko/kesäkuun vaihteessa) mutta sen suurempia juttuja ei onneksi ole kesken. Yritän tietysti myös mahtua mekkooni, joka ei anna kyllä yhtään anteeksi jos kerään kesään mennessä liikakiloja!


Nyt huhtikuun aikana olisi siis tarkoitus laittaa kaikki koristelut kuntoon ja sitten touko/kesäkuun aikana saa järjestellä hääasioita vähän tarkemmin. Silloin myös luultavasti saan postailtua häistä tänne enemmänkin, mutta kuten olen jo sanonut, en halua paljastaa blogin puolella liikaa kaikkea. Kunnon hääpostauksia saattekin odottaa sinne heinäkuun puolelle, mutta tietty nyt jos on mielessä jotain hääaiheisia toiveita, niin niitä voi tottakai ehdottaa! Tai jos siellä ruudun toisella puolella löytyy muitakin hääsuunnittelijoita, niin olisi kiva kuulla!


10 kommenttia:

  1. Oi ihanaa onnea tulevalle hääparille <3 Mulla on kans jäätävä hääkuume mutta vielä saa odottaa parivuotta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset <3 tiedän niin tuon tunteen, mutta yllättävän nopeasti aika menee ja yhtäkkiä onkin pian se hääpäivä tiedossa :)

      Poista
  2. Oi miten ihanaa!<3 Pian ne jo on :) En malttais enää odottaa tulevia hääpostauksia paikan päältä :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih niinpä, en malttais oottaa :) hääpostauksia saatte tänne kyllä sitten heti kunhan saan kuvat! <3

      Poista
  3. Ihanaa! Ootan kans hääpostauksia innolla! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla et odotat hääpostauksia! 😍😍

      Poista
  4. Aika menee niin nopeasti! Mä odotan jo myös hääpostauksia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep hirmu nopeasti mennyt aika kun olen häitä suunnitellut nyt oikeastaan jo kaksi vuotta! :D

      Poista
  5. Voi ihanaa♥ Susta tulee niin kaunis morsian!♥♥

    VastaaPoista