2019/03/04

AIRBNB BALILTA

Vaikka olin alkuun hiukan skeptinen varatessani ensimmäistä kertaa Airbnb asuntoja, niin jokainen meidän kolmesta asunnosta yllätti kyllä positiivisesti! Meidän parhaimmat yöpymispaikat oli ehdottomasti varattu Airbnb:n kautta ja tulen kyllä käyttämään tätä myös jatkossakin.

Osan asunnoista olin varannut etukäteen, kuten Havajin ja Japanin asunnot, mutta Balilla päätettiin ottaa lennosta viikonlopuksi ihan oma talo. Tätä hiukan jännitin etukäteen, onkohan se talo oikeasti olemassa, onkohan siellä turvallista olla jne. Onneksi tässäkin murehdin aivan turhaan ja tämä talo oli juuri sellainen mitä luvattiin! Tästä tietysti joutui pulittamaan hiukan enemmän kuin vaikka hotellihuoneesta, mutta tykkäsin kyllä kovasti kun sai olla koko viikonlopun ihan kuin "omalla kämpällä". Tietysti jos meitä olisi ollut matkassa vaikka neljä ihmistä, niin tässäkään yöpyminen ei olisi maksanut juuri mitään per henkilöä kohti! Talo oli mukavan rauhallisella alueella ja skootterin sai vuokrattua todella edullisesti suoraan vuokranantajalta!


Talo oli vähän kuin iso kolmio, eli sisälti kaksi makuuhuonetta, kylpyhuoneen, olohuoneen ja keittiön. Omalla pienellä pihalla oli vielä terassi ja kiva uima-allas, jossa pystyi huoletta käymään iltauinnilla. Täällä kävi myös kaikenlisäksi joka päivä siivooja, mikä ei tullut vastaan muissa asunnoissa! Ainoa miinus oli, että asunnossa ei ollut mikroa (Balilla kyllä joutuu muutenkin syömään pääasiassa ulkona) eikä pyykinpesukonetta, joten käytimme vaatteemme pesulassa.

Suosittelen kuitenkin ehdottomasti tämän talon vuokraamista, mikäli olet suuntaamassa Balille ja Cangguun/Kutan suunnalle! Kutan keskustaan oli jonkin verran matkaa, mutta skootterilla pääsi yllättävän hyvin kulkemaan (kunhan uskaltaa lähteä Balin hulluun liikenteeseen :D) Lähimmälle rannalle oli kuitenkin matkaa vain joku 2 kilometriä. 



2 kommenttia:

  1. Magee paikka, ihana että jollain on ollut hyviä kokemuksia. Millonkohan itse viimeksi ajellu mopolla.. haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi osoittautui kyllä niin hyväksi paikaksi ja ihana kun kaikki arbnb:t osoittautui näin hyviksi! :) Mäkään en oo ite ajanut mopolla ihan hetkeen enkä kyllä ois uskaltautunut ite ajamaan tuolla balin hullussa liikenteessä :D

      Poista