2016/09/30

MAKE UP TIME 

Meikkauspostausta mun on pitänyt päivitellä blogin puolelle jo kauan aikaa, vanhasta meikkipostauksesta on tainnutkin vierähtää sellanen pari vuotta ainakin? Kuvasin tämän perus päivämeikkini ihan goprollakin, mutta itse videon editionnissa en ollut todellakaan mikään pro, niin päätin jättää noi videohommat ihan noille vloggaajille hahah! Kirjoittelen nyt siis mun yhden perus arkimeikkituutoriaalin ihan näin tekstin muodossa. Myöskin vaihe vaiheelta kuvista tuli vähän olemattomia, eli laitan vain tähän nyt ennen ja jälkeen kuvan.

Tässä siis syy, miksi en käy missään ilman meikkiä; näytän melkolailla sairaalle, mun oma ihonväri on tooodella vaalea, eikä mun naamaan tahdo tarttua mikään rusketus tai itseruskettava. Olen totaallinen pandasilmä, eli jos sulla löytyy joku mahtava kikkakolmonen millä kukistetaan tummat silmänaluset, niin vinkkaappas! Tykkään kuitenkin meikata reilustikkin ja kuluttaa aikaa siihen, mutta menen myös monena päivänä viikossa pelkän aurinkopuuterin ja ripsienpidennysten kanssa :)

Tähän meikkiin käytin  kuitenkin:

POHJA: 

- Meikin pohjalle laitan perus päivävoiteen ja silmänympärysvoiteen.

- Meikin pohjustusvoiteena käytän Lancomen pohjustusvoidetta

- Duroy minkinkarvasiveltimellä laitan silmien alle Nyxin peitevoidetta ja nenän punoittaviin kohtiin Nyxin vihreää peitevoidetta.

- Blenderillä tasoitan sitten peitevoiteet ja laitan Maxfactoryn miracle touchin meikkivoiteen (joka on tietysti tummempi kuin oma kasvojeni väri, että se sopii itseruskettavan kanssa yhteen)

- Meikkivoiteen päälle laitan Joe Blascon värittömän irtopuuterin. Sivellin on ostettu H&M:ltä.

- Sitten Nyxin korostuspaletti -> kellertävää sävyä silmien alle, vaaleaa väriä poskipäiden yläpuolelle, amorinkaarelle, nenään ja kulmakarvojen väliin. Tummempaa sävyä käytän nenän reunalle, poskipäille ja ylös otsalle.

- Seuraavaksi laitan vaaleille korostuskohdille Macin highlighteriä ja varjostuksille taas Goshin aurinkopuuteria. Kaikki korostukset ja varjostukset teen Sigman siveltimillä.

SILMÄMEIKKI:

- Kulmille en tee muuta, kuin laitan Lumenen kirkasta geeliä ja kulmien alle pieni sipaisu highlighteriä Vivaladivan perfect Brows paletista.

- Luomille olen nyt käyttänyt paljon Naked2 palettia, josta enimmäkseen on kulunut vaalea helmiäinen sävy ja sen lisäksi olen laittanut hitusen ruusukultaista helmiäisluomiväriä. Tässä olen käyttänyt Urban Decayn omaa sivellintä.

- Eyerlinen olen vetänyt aina kissamaisilla rajauksilla ja siinä olenkin käyttänyt jo pitkään Rimmelin rajauskynää.

- Yläripsiin en laita mitään ripsienpidennyksien takia, mutta alaripsiin laitan Lumenen mystic volume ripsaria.


HUULET:

- Huulille laitan Nyxin pohjustusvoiteen

- Ja lemppari huulipunani on nude Macin Flashpot huulipuna!

+ Meikin kiinnitykseen käytän Macin kiinnitesuihketta.





2 kommenttia:

  1. Sama juttu täällä. Pää on eriparia kehonkanssa. Hehh :D kaunis oot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa en oo siis yksin tän valkopäisyyden kanssa! :D ja kiitokset! <3

      Poista