2017/09/01

PHONEPIC FROM AUGUST

Tänään starttaa syyskuu, eli kesä on nyt virallisesti ohitse! Jossain vaiheessa tuli tehtyä blogin puolelle jokaisen kuukauden päätyttyä postaus, johon keräilin kuukauden aikana otetut puhelinkuvat. Tuo postaus on kuitenkin jäänyt melko pitkäksi aikaa, johtuen siitä kun kyllästyin napsimaan kuvia huonon kuvanlaadun takia, mutta nyt kun heinäkuun lopussa kävin hakemassa uuden iphonen, niin innostuin taas ottamaan pitkästä aikaa silläkin kuvia. Tämä viikko onkin ollut melko hankalaa ilman tuota uutta puhelinta, jouduin nimittäin viemään sen huoltoon koska akku ei kestänyt kuin muutaman tunnin kerrallaan ärr.. Toivottavasti seuraava omppupuhelin joka tulee sieltä niin kestäisi hiukan pidempään, en varmaan ikinä suostuisi vaihtamaan iphonesta muuhun puhelimeen! Olen nytkin ihan supertympääntynyt lainapuhelimeeni joka on Sonyn :D

Tässä nyt kuitenkin elokuun kolmelta ensimmäiseltä viikolta kuvia, voitte seurailla mua instagramin tai snäpin puolella nimimerkillä @miinakaroliina

1. Ensi vuoden kalenteria on tullut laitettua jo kuosiin. Vielä kun malttaisi odottaa ensi vuoteen, että tuon saa käyttöönsä! 2. Perus kotilook ja välipalaksi macaronseja. 3. Häissä otetut polaroidkuvat päätyivät meillä liitutaululle mistä on kiva muistella tuota ihanaa päivää! 4. Yksi lempparipaikoistani johon on kiva mennä istuskelemaan hiljaisina kesäiltoina.

5. Se fiilis kun vide on kuuden tunnin editoinnin jälkeen tubessa!! 6. Ikean pakolliset shoppailut kun käytiin Tampereella.. 7. Ja tääkin on Tampereen treffipäivästä kun käytiin testaamassa Friends&Brgr. 8. Ja koko treffipäivähän kului Särkänniemessä missä sainkin potea suurimmaksi osaksi huonoa oloa :D

9. Shoppailulook kun lähdettiin koko päiväksi kiertelemään kauppoja. 10. Babar cokis-mopsi. 11. Miten tehdä vaimo tyytyväiseksi? No pitsalla ja kukilla hahah! 12. Passin uusimiselle meinasikin tulla kiire kun älysin että Viipurissahan pitää olla uusi passi :D

13. Iltapyöräilyllä ja samalla nappaamassa uusia asukuvia! 14. Ja kuvausten päätteeks hyvä juoda yks ananas Breezeri.. 15. Parasta on illat jolloin voi istua iltahämärässä omalla terassilla (miinusta on ollut kyllä nää sateiset illat..) 16. Hitonhaudalla neljän koiran voimin, päästiin kuitenkin perille, vaikka koirat ei ehkä olleet kovin innoissaan tuolla kivikossa kävelemisestä :D

17. Ruusuja vaimolle, eli mulle! 18. Hitaissa aamuissa on plussana se, että saa vaan viettää aikaa sohvalla kirjan ja hyvän aamupalan kanssa. 19. Ihanan ystävän muistotilaisuus, tuota tyttöä on niin kova ikävä.. 20. Perus arkimeikki-selfie.

21-23. Viipurissa löytyi kivat kuvauspaikat, joten teille on luvassa näitä asukuvia lähiaikoina blogin puolella! 24. Ja Viipurissahan syötiin melkein koko ajan ja itsekin pääsin kokeilemaan ihan uusia ruokia, kun menussa ei ollutkaan tarjolla perus burgereita tai pitsaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti