2017/09/26

HOTELLISUOSITUS VAASASTA

     Kaupallinen yhteistyö Scandic Vaasa

 Viikonloppuna vein H:n ylläri minilomalle hänen synttäreidensä kunniaksi yhteen lempparikaupunkiini, Vaasaan! Viikonloppureissuun kuului mm. leffassa käymistä, kaupunki kiertelyä, hyvin syömistä, autonäyttelyssä käymistä sekä tietysti hotelliyöpymistä ja hotelliaamupalaa!  Olemme aikaisemminkin yöpyneet tässä samassa hotellissa, mutta aiemmin hotelli on tunnettu Kanttarellis nimellä, kun nykyään tämä on Scandicin hotelli. Hotelli on kuitenkin jäänyt hyvin mieleen hyvän sijainninsa ja persoonallisen sisustuksen ansiosta.


Scandic Vaasa löytyy siis aivan Vaasan keskustasta.Viihtyisät ja tilavat huoneet on sisustettu tyylikkäästi ja luksusta huoneisiin tuo oma sauna ja poreamme. Yksityiskohtina sisustuksesta löytyi kultaiset hanat, jotka sopivat tummien laattojen kanssa hyvin yhteen. Olohuoneessa oli myös taulutelkkari, joka oli mahdollista myös kääntää makuuhuoneen puolelle.

Vaikka hotelli on aivan Vaasan keskustan läheisyydessä, on sijainti hyvinkin rauhallinen. Hotellin aulasta löytyy myös ravintola ja ulkoterassi. Aamupalalla oli myös huomioitu hyvin erikoisruokavaliot, gluteenittomia valintoja löytyi hyvin valikoimasta!

Tällainen yhden yön miniloma tuli kyllä ehdottomasti tarpeeseen - pienikin breikki tavallisesta arjesta tekee kyllä hyvää. Muutenkin ihastun Vaasaan joka kerta enemmän ja enemmän, kävelimmekin lauantaina pitkiinsä ja tutustuimme paremmin kaupunkiin.

Jos sulla on suunnitteilla toteuttaa joku kiva reissu Vaasan suunnalle, niin suosittelen ehdottomasti Scandicin hotellia! Nyt vielä heillä on tarjous, jossa saat hotelliyöpymisestä -20% alennusta viikonlopuista ja syysloman aikana (viikoilla 42-34) 



8 kommenttia:

  1. Voi vitsi miten ihanan näköistä! Olisipa nyt aikaa lähteä jonnekin reissuun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä huippu paikka! Ehkä sitä aikaa järjestyy vielä tulevaisuudessa niin pääset reissuun! :)

      Poista
  2. Onpa ihanan näköinen hotelli! Pitää pistää korvan taakse muistiin, jos suunnittelee joskus reissua Vaasaan! Aivan ihania kuvia muuten :)

    http://fasciner.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti mennä jos vaan suuntaat joskus Vaasaan! ja kiitokset kommentistasi! :)

      Poista
  3. Mä oon käyny tuolla kans, aivan ihana paikka!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä itselläkin yksi lemppari hotellikohteista! <3

      Poista
  4. Vitsi miten ihanaa tunnelmaa tossa hotellihuoneessa! Parasta on se kun pääsee käymään vaan valmiissa pöydässä syömässä kun ei tarvitse mitään tehdä.

    Finnlandsnorsk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihanan tunnelmallinen! Mäkin oon niin laiska ruuantekijä et on oikein luksusta päästä syömään ravintolaan ja hotellin aamiaista! :)

      Poista