2017/09/24

KOIRIEN UUSI KOTI

Makkarin uudesta sisustuksesta onkin vilahtanut täällä muutamia kuvia, kun sain uuden sängynpäädyn tehtyä. Sen lisäksi tuli myöskin vaihettua järjestystä ja samalla toteutin erään haaveen, jota toivoin koirille jo silloin, kun harkittiin uuden sängyn ostoa. Meinasimme teettää silloin puusepällä ihan uniikin sängyn, johon koirille saisi oman "kodin" sängyn alle. Sängyn teettämisessä olisi kuitenkin mennyt niin kauan aikaa, että kävimme sitten hakemassa Ikean Brimnes sängyn, johon saa kätevästi säilytystilaa sängyn alle. Aikaisemminhan meidän koirien pedit oli laatikoiden sisällä ja koirat pääsivät yöksi nukkumaan sinne kun laatikot vaan aukaistiin.

Mutta koska mulla jäi mieleen se koirienpeti sängyn alla, niin halusin kokeilla onnistuisiko sellainen jos ottaisimme yhden vetolaatikon pois. Reunimmainen laatikko oli myös hiukan hankala saada auki, koska se otti tuohon yöpöytään heti kiinni. Koirat viihtyivätkin heti tässä uudessa "kodissaan"  ja tottakai koirat saivat myös uudet pedit ja koristeeksi vielä oman ikkunan! 

Tällainen koiranpeti ratkaisu siis tällä kertaa! Onhan meidän koirilla ollut oma teltta, tuoli jne, mutta nyt olen kyllä tähän kaikista tyytyväisin kun koirille on vihdoin peti mihin kaikki kolme mahtuvat varmasti!




10 kommenttia:

  1. Aivan ihana pieni pesä! Meillä on myös ollut kauan haaveena samanlainen ratkaisu, kun koira viihtyy niin hyvin tuolla sängyn alla öisin, mutta päädyttiin avokin kanssa sänkyä hankittaessa toisenlaiseen ratkaisuun ja tämä jäi sitten toteuttamatta. :( ehkä seuraavaan sänkyyn sitten! Näyttää ihanan kodikkaalta, toi ikkuna on superkiva yksityiskohta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ollut hyvä ratkaisu meillä kun meilläkin yksi koirista tykkää mennä aina jokaiseen pieneenkin koloon! :)

      Poista
  2. Voi miten söpö! Mahtaa olla höpönassut nyt onnellisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah höpönassut on tosiaan onnellisia tästä! :)

      Poista
  3. No huhhuh miten söpö! Ja ihan sika ihana toi ikkuna vielä tuola! :) Noita on ollut tosi paljon nyt myös somessa joten niistäkin saa kivaa inspistä mukaan :)

    - Finnlandsnorsk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei kiva kuulla et saat inspistä tästä! :) tuo ikkuna tekee tuosta vielä kotoisamman näköisen!

      Poista
  4. Voi miten kiva idea! :) meillä on koira vallannut sängyn ja yleensä mun puolen vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahah meillä käy samalla lailla jos koirat saa tulla sänkyyn! :)

      Poista
  5. Wautsit mikä idea, älyttömän kätevä! Ja pienet varmasti viihtyvät tuolla ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi on kyllä kätevä kun peti ei pyöri yhtään jaloissa! :) Koiratkaan ei aamulla edes jaksa nousta niin aikaiseen kun itse nousen, ne jää välillä vaan nukkumaan sinne tyytyväisenä :D

      Poista