2018/10/16

LIIKAA AJATUKSIA 

Huppari Defshop | Legginssit Gina Tricot | Kengät Adidas

Toivoton tiistai is here! Mä vietän kotona vihdoin ja viimein sellaista lazy-tuesday vapaapäivää ja olenkin käytännössä vaan makoillut koko päivän sisätiloissa ja katsonut telkkarista Rupaul`s Drag Racea ja Kardashianien jaksoja. Kiireen jälkeen on kiva pitää välillä tällaisia möllötyspäiviä ja yrittää lepuuttaa omia aivoja, eikä niin, että päässä pyörii tuhat asiaa koko ajan (vaikka myönnän kyllä että tää ei oo mitenkään helppoa!)

Olen nyt syksyn ajan odottanut jonkinlaista muutosta omaan elämääni, kun olen jotenkin kyllästynyt olemaan taas paikallaan ja en ole edennyt tänä vuonna juurikaan millään lailla ja tunnen vaan pyöriväni paikallani. Samaan aikaan taas odotan sellaista hetkeä, kun saisi vaan olla ja nauttia, onko sellaisia päiviä vielä tässä nykyajassa olemassakaan? Kauhean hankala yhtälö on kyllä se, että pää pitäisi jättää välillä narikkaan roikkumaan ja samaan aikaan pitäisi tehdä töitä niiden omien unelmiensa eteen.

Vaikka yksi suuri unelma on toteutumassa kun pääsemme muutaman kuukauden päästä maailmanympärysmatkalle, haluaisin jotenkin päästä etenmään muissakin jutuissa, enkä vaan odottaa kotona Aladinia ja taikalamppua, jotka antasivat mulle kymmenen toivomusta, koska niinhän ei tule tapahtumaan. Eurojackpotinkin voittaminen on varmaan todennäköisempo juttu, mutta jostain syystä sekään ei ole napsahtanut vielä kohdalleni. Tänne blogiin olen halunnut kirjoitella tästä aiheesta, mutta hankalaa on saada omista ajatuksista selvää, kun päässä pörrää ajatuksia yhtä tiheään kuin ampiaispesän ympärillä ampiaisia.

Olenkin yrittänyt nyt oraginsoida juttuja mitä aion tehdä päivien aikana. Ja yritän samaan aikaan myös ajatella, että teen vaan niitä juttuja, joita haluan, eikä niin että kaikki on sitä pakkopullamaista tekemistä. To-do listat ovat saaneet jäädä vähemmälle ja kirjoitan sinne ylös ainoastaan sellaisia asioita, joita en pakolla muuten muista. En myöskään tuki päiviäni täyteen ja välillä pidän näitä nollauspäiviä, ilman yhtäkään suunnitelmaa ja tehtävää koko päivälle. Tän hätähousu-Miinan on vaan pakko välillä opetella olemaan ja uskoa, että kaikki tapahtuu kyllä aikanaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti