VIIKON PÄÄSTÄ KOTIIN

50 päivää reissua takanapäin, tuntuu toisaalta, että aika on mennyt todella nopeasti, mutta sitten taas tuntuu, että siitähän on ikuisuus, kun viimeksi on ollut kotona. Ensi viikon tiistaina kuitenkin meidän viimeinen lento laskeutuu Helsinki-Vantaan lentokentälle ja sit olis maapallo kierretty ympäri. En tiedä oikein mitkä fiilikset silloin tulee olemaan, mutta tällä hetkellä fiilikset on vähän sekavat. Toisaalta kotiinpaluu ahdistaa, toisaalta taas odotan Suomeen pääsyä koska onhan se aika ihana ajatus, että kaiken omaisuuden ei tarvitse mahtua matkalaukkuun, saa ihan terveellistä suomalaista ruokaa (ja myös epäterveellistä irtokarkkia ja suklaata), pääsee halimaan omia rakkaita koiria ja pääsee vihdoin harrastamaan liikuntaa.

Ahdistusta kuitenkin tuo se, mistä tilanteesta tänne reissuun on lähdetty. Halusin lähteä kauas kaikesta ja vähän pidemmäksi aikaa, jotta saisin vähän selkeyttä elämääni ja siihen, mihin suuntaan lähden sitä viemään ja miten voisin tehdä elämästäni vieläkin parempaa. En nimittäin haluaisi enää liiallista suorittamista elämääni, kiireessä juoksemista tai muutenkaan liiallisena stressipallona säntäilyä edes takaisin. Haluaisin jatkaa elämää samalla fiiliksellä kuin täällä - ilman turhia aikatauluja ja että jokaisen päivän saa aloittaa aina innoissaan. Tiedän, ettei matkustelu voi jatkua loputtomiin ja välillä on oikeasti kiva myös palata kotiin. En yhtään tiedä vaan millainen fiilis siellä kotona oikeasti iskee, olenko stressannut tätä kotiinpaluuta ja kehittänyt päässäni että siellä odottaa joku mörkö, vai vaihtuuko fiilis ihan erilaiseksi, kun matkalaukut on saatu purettua ja saa taas jatkaa normaalia arkea?