2019/04/19

YSTÄVÄKIRJA

Oikein kivaa pääsiäistä sinne ruudun taakse! Ihana Camilla oli laittanut minulle haasteen omaan blogiinsa ja ihana päästä kirjoittelemaan aina näitä vähän erilaisia postauksia! Ehkä opitte musta taas jotain uutta tai voitte samaistua johonkin kohtaan ;-) Mulla ei ole mitään pääsiäissuunnitelmia, pari työvuoroa ja sitten vaan oleskelua ja ehkä vähän matkustamista, saa nyt nähä! Ensi viikko tulee olemaan melko kiireinen, joten ihan kiva höllätä ennen sitä.

Tulin julkaisemaan samalla tämän kevään toisen asukokonaisuuden, joka on ollut ahkerassa käytössä lähinnä työhaastatteluissa. Ostin tuon vaaleanpunaisen oversize bleiserin viime keväänä Lontoosta ja kaduin ostosta hiukan sen jälkeen ja bleiseri roikkui melko pitkään käyttämättömänä vaatehuoneessa. Nyt kuitenkin tänä keväänä löysin sen uudelleen ja olen hiukan oppinut jo tähän bleiseripukeutumiseen. Nyt kuitenkin kurkataan mun ystäväkirjan vastaukset!


Nimeni on Miina

Syntymävuoteni on 1992 eli tänä vuonna tulee täytettyä 27 vuotta. Onneksi mun pahin ikäkriisi taitaa olla selätetty enkä odota enää niin kauhulla sitä kolmeakymppiä!

Perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi koiraa

Joskus minusta tulee yrittäjä. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa kun tiedän minkä alan yrittäjäksi alkaisin!

Rakastan kotona hengailua, kiireettömiä päiviä, valokuvaamista, siistiä kotia ja järjestyksessä olevia kaappeja, eläinvideoita, auringonpaistetta ja lämpöä, matkustelua, extempore juttujen järjestämistä tylsän arjen keskellä.

Vihaan odottamista, turhanpäivästä hössöttämistä, sotkua, väsymystä, ruokakaupassa käymistä ja ruoantekoa, verikokeita, tummia silmänalusia ja kalpeaa ihoa.

Haaveilen koko ajan uusista ulkomaanmatkoista, uudesta kodista, mökin remontoimisesta, lämpimästä kesästä, uusien vaatteiden hankinnasta, omasta työhuoneesta, siitä että olisi enemmän aikaa tehdä kaikkia kivoja juttuja, omasta autosta, podcastin nauhoittamisesta, suppilaudasta ja siitä ettei joka päivä väsyttäisi!

Minua pelottaa mennä eläinlääkäriin jos koirat on kipeänä. Olen joutunut lähes vuosittain luopumaan jostain rakkaasta, joten haluaisin että nämä kaksi tassueläintä pysyisivät meillä vielä pitkään

Kirja tai elokuva, joka aiheuttaa edelleen väristyksiä on You are a badass kirja, jonka luin kaksi kertaa peräkkäin! Heittämällä paras kirja jonka olen lukenut tähän mennessä.

Parin viinilasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifysta en varmaan mitään, koska en ikinä juo paria viinilasillista :D Mutta viime aikoina olen auringonpaisteessa istunut parvekkeella Pepsi Maxin kanssa ja kuunnellut Spotifysta brighter futurea.

Noloin tv-ohjelma, mistä pidän on Tempparit ja salkkarit. Mutta arjen keskellä mä ainakin kaipaan jotain hömppää katsottavaa!

Salainen taitoni on suostutella aina itseni ostamaan jotain. Palkitsen itseäni hyvinkin pienistä asioista, kuten siitä että selviydyin ruokaostoksilta niin olen ansainnut yhden Redbullin :-D

Salainen paheeni on no just noi Redbullit..

Itkettää kertoakin, mutta itken aina kun katson jotain luontodokkaria ja siinä joku eläin kuolee. En kestä katsoa sellaista ja saatan surra jonkun eläimen kuolemaa sen jälkeen, kuten yksi päivä suretti kun luontodokkarissa mursut tippuivat kielekkeeltä alas :-(

Haluan osata olla kunnon tietokonenörtti! Haluaisin oppia koodailuja, tekemään kivoja videoita ja kaikkea mahdollista. Ehkä olisi ensin aloitettava tuosta videoiden editoinnista..

Kahta en vaihda ja ne ovat Balmuirin aamutakki ja ulkomaanmatkat!

 
 Bleiseri Zara | Nahkahousut Vero Moda | Laukku Chanel | Lenkkarit Adidas

Hymyilen jos nään jossain koiran, jos aurinko paistaa tai on muuten vaan hyvä fiilis!

Lempiherkkuni on suklaa menee ykköseksi ja Ben&Jerryn jätskit.

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut niinkuin äitini minulle on sanonut, asioilla on tapana järjestyä ja tämähän on aina pitänyt paikkaansa!



 
 

2 kommenttia:

  1. Ihanan värinen takki näissä kuvissa! Tykkään kans kattoa just Temppareita arjen keskellä, ei kaiken tarvitse aina olla niin järkeä kehittävää :D Ben & Jerry's -jäätelöt nousevat mullakin lähelle kärkeä!

    https://www.stoori.fi/mahdollisesti-ehka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset Sini! ja hyvä kuulla että joku muukin katsoo näitä hömppäsarjoja, musta ainakin on kiva että arjen keskellä on jotain millä voi unohtaa kaikki arjen vakavat asiat :D

      Poista