2015/12/31

Vuosi 2015

Tammikuu - Helmikuu - Maaliskuu

Tammikuussa asuttiin vielä Lahdessa. Vietinkin uuden vuoden Rovaniemellä ja sieltä tulin junalla Lahteen takaisin kouluun. Aloitin myös Bikini challengen, eli herkut jäivät kokonaan pois ja tilalle tuli terveellinen ruokavalio, kotitreenejä ja salilla käymistä. Katsoin Gossip girlin jaksoja ja jäin niin tuohon sarjaan koukkuun! Vietettiin ystävänpäivää pulkkamäessä. Siirryin iphone nelosesta kutoseen. Maaliskuussa mulla loppuikin bikini challenge ja olin niin korviani myöten täynnä salaattia, kanaa ja treenaamista.

Huhtikuu - Toukokuu - Kesäkuu

Käytiin Yrjönkadulla uimahallissa brunssilla ja samalla nappaamassa kuvia Eirassa. Saatiin taas meidän oma kämppä ja rempattiin siellä vähän lisää. Käytiin american car showssa. Mun läppäri koki välikuoleman. Ostin meille valkosen telkkarin. Liukuvärjäsin mun hiukset ja tein siimapidennyksen. Elämäni kuitenkin muuttui juuri ennen muuttoa, kun jouduinkin yhtäkkiä luopumaan rakkaasta hevosestani.. Lohtushoppailin melko paljon. Olin töissä paljon. Käytiin Pönttövuoressa extempore reissulla. Kesäkuussa muutinkin takaisin kotiini. Kesäkuu mulla menikin suurimmaksi osaksi töissä ja kodin laittamisessa. Juhannuksen aikaan vietettiin meidän 7-vuotispäivää ja oltiin Ristijärvellä.

Heinäkuu - Elokuu - Syyskuu


Lopetin työt kokonaan ja aloitin kuuden viikon kesäloman. Käytiin flamingossa, asuntomessuilla, linnanmäellä ja Tallinnassa. Otin ekaa kertaa volyymiripsienpidennykset. Shoppailtiin Tuurissa. Ostettiin uusi auto. Sanna tuli meille punkkaamaan ja järjestettiin Suville yllärisynttärit. Käytiin kalastamassa. Käytii etsimässä autiotaloja. Käytiin Särkänniemessä. Aloitin työharjoittelun. Mun puhelin hajos ja elin kuukauden ikivanhan nokialaisen kanssa. Järjestin Harrille yllärisynttärit Himoksella. Rempattiin makkarin kaappiin telkkarille paikka.

 Lokakuu - Marraskuu - Joulukuu

Ostettiin meille uusi sänky. Tapetoin makkarin. Sain vuokrahevosen. Aloin käymään taas koulussa työharjoittelun jälkeen ja kuljin viikot Kouvolassa. Värjäsin blondin takaisin. Lähdettiin Annikan kanssa Lontooseen. Vietettiin Joulua omassa kodissa ja täytin 23v!

Mun vuoteen kuului siis taas isoja muutoksia, mm. omasta hevosesta luopuminen on jäänyt ehkä eniten mieleen tästä vuodesta. Loppua kohden kuitenkin vuosi parantui ja odotan innolla ensi vuotta. Toivon mukaan ensi vuodelle saisi enemmän positiivisia asioita, mutta suuria muutoksia on taas tulossa, kuten koulusta valmistuminen ja toivon mukaan uusien töiden löytäminen! Koulumotivaatio mulla on ollut hukassa viimeiset puoli vuotta, mutta uutena vuotena on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä. Mitään turhia uuden vuoden lupauksia en tee, "syön terveellisesti ja liikun enemmän", koska viime vuonna kokeiltu bikini challenge todisti, että mieluummin ehkä vaan jatkan nykyisiä ruokatottumuksiani ja käyn salilla silloin kun itseäni huvittaa. Hyvää uutta vuotta nyt kuitenkin kaikille, toivon mukaan teillä tulee olemaan mukava vuoden vaihde! (itselläni ei vieläkään mitään hajua mitä mä tekisin.. kuten aina!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti