2018/12/25

KOSMETIIKKATUOTTEET MITÄ PAKKAAN MUKAAN ULKOMAILLE

Kaupallinen yhteistyö Cocopanda

Maailmanympärysmatka lähenee vaan koko ajan, kuuden päivän päästä pitäisi olla kimpsut kasattuna ja nokka kohti lentokenttää, jee! Cocopanda ilahdutti minua kosmetiikkapaketilla, joka sisälti paljon eri kosmetiikkaa, jota ehdottomasti kaipasin meidän tulevaa matkaa varten. Parin kuukauden ulkomaanmatkalle pitää ottaa yllättävän paljon eri kosmetiikkaa mukaan ja ajattelin kirjoitella näistä ihan erillistä postausta viime pakkauspostauksen lisäksi! 

Hiustuotteina meillä lähtee mukaan pienet matkapurkit tavallista hoitoainetta ja shampoota, mutta sen lisäksi otan myös hopeashampoota mukaan, koska hiukseni taittuvat hyvin helposti keltaiseen sävyyn ja joudun sävyttämään hiuksiani viikoittain. Paketista löytyi tätä lemppariani Fanolan no Yellow- shampoota, joka lähtee ehdottomasti mukaan!

Tämä Fanolan shampoo on ollut suosikkini jo pitkään ja toimii hyvin vaalennettuihin hiuksiin, se sisältää violetteja pigmenttejä, jotka neutralisoivat hyvin keltaisen sävyjä.

Ihonhoitoa varten tarvitsin myös hyvän matkapakkauksen, jossa on viisi eri ihonhoitotuotetta. Tässä Dermalogican matkapakkauksessa löytyy tuotteita normaalille/kuivalle iholle joka sopii niin kotihoitoon, matkalle tai lahjaksi!

Setistä löytyy nämä tuotteet:

Dermalogica Special Cleansing Gel, joka on saippuaton ja vaahtoava puhdistusgeeli, joka puhdistaa ihon epäpuhtauksia.

Dermalogica Multi-Active Toner on suihkutettava kasvovesi joka virkistää kuivaa ihoa. Tämä toimii hyvin vaikka lentokoneessa kosteuttajana!

Dermalogica Skin Smoothing Cream on kosteusvoide, joka tasoittaa ihon juonteita, tekee ihosta sileän, pehmeän ja kosteuttaa hyvin kasvoja!

Dermalogica Gentle Cream Exfoliant on kolmivaikutteinen kasvokuorinta jonka avulla saa tasaisemman ihon vain kymmenessä minuutissa!

Dermalogica Intensive Eye Repair on taas silmänympärysvoide, joka korjaa hyvin herkkää silmänympärysihoa ja samalla häivyttää ja siloittaa juonteita.

Ja koska matkalla tulemme viettämään suurimman osan ajasta auringonpaahteessa, on oltava aurinkotuotteet paikallaan! Testiin lähteekin suihkutettava aurinkorasva Hawaiian Tropic Air Soft Dry Oil Continuous Spray, jossa on 30 suojakerroin. Tykkään käyttää kevyitä ja helposti levitettäviä aurinkorasvoja, joten tämä on varmasti paras tuote sellaiseen! Aurinkorasva suojaa ihoa auringolta ja sen lisäksi myös kosteuttaa tehokkaasti jopa 12 tunnin ajan.

Ja koska olen superhuono ruskettumaan, niin joudun matkalla myös varautumaan itseruskettavan käyttöön! Lemppariruskettavaani St.Morizin Tanning Lotion Darkia lähtee purnukka mukaan ja sen lisäksi Cocoa Brownin by Marissa Carter rusketuskinnas. St. Morizin rusketustuotteet on olleet minulla käytössä jo vuosia ja olen tykännyt tästä hurjasti! Kullanhohtoinen luonnollinen rusketus on helppo levittää ja se pysyy kauniina pitkänkin aikaa.

Viimeisimpänä paketista löytyy Eye Candyn Dramatise Strip Lashin irtoripset. Menen huollattamaan ripsienpidennykset juuri ennen matkalle lähtöä, mutta ripset tulevat luultavasti tippumaan ensimmäisen kuukauden jälkeen, eli joudun turvautumaan irtoripsiin ja haluan ehdottomasti, että irtoripset ovat tuuheat ja näyttävät!

Näiden tuotteiden lisäksi matkalaukkuun pakkaan tietty pienen pussillisen meikkejä, hammasvälineet, käsidesiä ja kasa puhdistusliinoja, mutta muuten ostetaan matkalta kaikki tarvittava, jos joku tuote vaikka loppuu kesken. Tärkeintä on vaan pitää ihonhoito ja aurinkotuotteet matkassa mukana!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti