2017/08/28

VIIKONLOPPU VIIPURISSA

Tällä kertaa vietettiin viikonloppu Venäjän Viipurissa, jonne matkustettiin Lappeenrannasta lähtevällä kanavaristeilyllä. Vietimme yhden yön Viipurin kaupungissa syöden ehkä vähän liikaa ja liian hyvin ja tietysti kameran kanssa tuli kuljettua koko viikonloppu melko tiiviisti. Sain myös pitää "vapaapäivän" somesta lähtemällä ulkomaille, eli ihan kivaa saada lomailua siinäkin mielessä!

Ihan mielenkiintoista kuitenkin nähdä pala Suomen historiaa ja paikasta kyllä paistoi selvästi, että olimme Venäjällä. Keskustassa vanhoja rakennuksia oli paljon ja osa myös oli hyvin autiona. Joissakin ravintoloissa oli myös vähän hankala tilata ruokaa jos listassa ei ollut Suomeksi tai Englanniksi selitetty mikä ruoka on kyseessä, noista Venäjän kirjaimista ei ollut ainakaan itseni mielestä mitenkään helppo saada selvää hahah! Jokaisessa kaupassa oli myös melkoista väkisin tuputtamista, joten jätin tällä reissulla shoppailut suosiolla väliin.

Eilen tultiinkin sitten kanavaristeilyllä takaisin päin ja oltiin Lappeenrannassa vasta myöhään illalla ja ajeltiin Kouvolaan yöksi ja nyt ollaan taas kotiinpaluu matkalla.
Onko siellä muita jotka ovat matkustaneet Venäjälle? 

4 kommenttia:

  1. Aivan upeita kuvia ja hauskoja tollaset pikkumatkat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih kiitos Saga! tälläiset viikonloppureissutkin on kyllä kivoja :)

      Poista
  2. Ompas ihannan näköinen kaupunki, jäänyt ihan mysteeriks kyllä mulle! :-D

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei itselläkään ollut kauheasti tietoa kyseisestä kaupungista, kannattaa käydä mikäli kiinnostaa viisumivapaa matkailu venäjän puolelle! :)

      Poista