2017/08/18

8 ASIAA JOHON KYLLÄSTYN HELPOSTI


Paikallaan olo - Kaikki blogini lukijat varmasti tietävät, että olen ehkä maailman surkein pysymään paikoillani. Haluan, että elämässä on koko ajan jotain suunnitelmissa ja arjessa pitää olla jotain erilaista. Kyllästyn siihen samaan kaavaan ja tekemiseen kyllä hyvin nopeasti!

Ruoka - Ruuankin kanssa mulla pitää olla vaihtelua. Vedin kerran 10 viikon treeni/ruokavalion ja sen jälkeen en ole saanut enää syötyä puuroakaan. Myöskin kaikkien skyr-rahkojen syöminen on hyvin hankalaa ja myös jugurtin ystävänä olen alkanut jo kyllästymään pikkuhiljaa niihinkin. En myöskään oikeastaan tykkää muutakuin vasta valmistetusta ruuasta, leivästä ja marjoista.

Vaatteet - Saatan joskus päivän aikana vaihtaa vaatteita viisikin kertaa ja useasti kun olen jossain liikenteessä niin haluaisinkin vaihtaa aivan erilaiseen asuun :D Haluaisin myös hyvin useasti vaihtaa koko vaatekaappini uusiksi koska kyllästyn nopeasti niihin vanhoihin ja samoihin vaatteisiin!

Kukkien hoito - Olen joka kevät aivan innoissani ostamassa uusia kukkia ulos, mutta varmaan ensimmäisen viikon jaksan kastella niitä säännöllisesti. Nytkin olisin innoissani suunnittelemassa pihalle muutoksia, mutta en myöskään jaksaisi ottaa selvää miten niitä kukkia tulisi hoitaa..


Samoihin treeneihin ja lenkkipolkuihin - En koskaan tee oikeastaan samaa treeniohjelmaa tai lenkkipolkua kahtaa kertaa peräkkäin. Joskus mua ei huvita lähteä myöskään lenkille, jos mua ei huvita mennä kodin lähellä olevia samoja polkuja uudestaan ja uudestaan. Lähdenkin useasti autolla kauemmas lenkille, jotta pääsen mahdollisimman paljon uusiin maisemiin!

Juomat - Alkoholijuomista en myöskään lähestulkoon koskaan juo kahta samaa drinkkiä/siideriä peräkkäin, koska se toinen alkaa takuuvarmasti sitten jo tökkimään. Vaihtelen myös limsojen kanssa aika useasti ja kokeilen uusia juomia useasti, ainoat ikisuosikit on kuitenkin Redbull ja Pepsimax.

Yksin olemiseen - Nää kotona oleskelu päivät on siitä pahimpia, että kaipaisin oikeastaan koko ajan itselleni seuraa (koirien lisäksi) Tykkään kyllä olla itseksenikin, mutta siihenkin kyllästyn melko äkkiä.

Kauhuelokuvat - Katson lähes aina kauhuelokuvia, mutta jos niissä toistuu sama kaava kuin useassa leffassa tai alussa ei tapahdu mitään jännää niin luultavasti siinä vaiheessa nukun jo syvässä unessa :D






Toppi Newyorker | Hame Zeeprafashion | Laukku Louis Vuitton | Ballerinat H&M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti