2017/08/21

MISTÄ TYYLINI KOOSTUU? 


Monesti multa on pyydetty postausta pukeutumistyyliini liittyen ja aloinkin miettimään tätä postausta miten sen toteuttaisin. Nuorempana seurasin selkeästi jotain tiettyä tyylikategoriaa, mutta halusin kuitenkin että tyyli ei ole mikään ihan normaalimmasta päästä. Tämän takia olenkin omistanut naamassani kymmenen lävistystä, käyttänyt piilolinssejä niin kauan että silmiin on sattunut sekä värjännyt hiuksiani moneen otteeseen mustasta vaaleaan ja kaikkeen siltä väliltä.

Nyt kuitenkin olen viime aikoina alkanut miettimään, mikä on just sitä mua. Olen myös kamppaillut itseni kanssa "kahdesta eri puolesta" josta toiseen kuuuluu klassinen ja naisellinen pukeutuminen merkkilaukkuineen ja korkkareineen, kun toinen puoli musta haluaisi pukeutua niihin rikkinäisiin farkkuihin tai lökäreihin sekä huppariin. Mietin monesti, että kumpaan tyylisuuntaan haluan nyt oikein kuulua, mutta älysin sitten, että miksen pukeutuisi juuri niinkuin haluan. Jonain päivänä on kiva just laittaa se tyttömäinen mekko päälle ja korkkarit jalkaan, kun toisena päivänä on kiva laittaa ne rikkinäiset farkut ja lenkkarit jalkaan. Pukeudun siis aivan fiiliksen mukaan.


Näissä asukuvissa kuitenkin yhdistin sen streetstylen sekä naisellisuuden ja voin sanoa, että tää asu on just niin mua. Asu on samaan aikaan naisellinen ja rento, jossa tunnen varmasti oloni kotoisaksi. Ainoa mikä vaihtui näistä pyörälenkin ajaksi, oli korkkarit. Voisin kuitenkin hyvin kuvitella kulkevani missä vain tämä asu päällä, välittämättä siitä mitä muut ihmiset siitä ajatteleekaan.

Mun mielestä tyyli koostuu juurikin niistä jutuista, mistä sä tykkäät satavarmasti. Yhdistele just niitä vaatteita mitä haluat, tai vaihda tyylisuuntausta vaikka joka päivä. Mäkin tosiaan tykkään pukeutua välillä poikamaisesti, välillä tosi naisellisesti ja välillä ihan siltä väliltä.

Yleensä asukokonaisuutta miettiessä mulla on puhelimen muistissa listattuna sellaisia asukokonaisuuksia, jotka vois olla kiva yhdistellä. Joskus taas repäsen just ne vaatteet sieltä vaatekaapista, jotka tuntuu silloin parhaimmilta. Värit on alkanut vähenemään mun asuyhdistelmissä, ja tilalle on tullut jopa välillä täysin mustia asukokonaisuuksia, joita ei mun päällä aiemmin oikeastaan ikinä nähnytkään. Joitain pastelli- tai murrettuja sävyjä on kuitenkin kiva yhdistää perus mustan, valkoisen tai harmaan kaveriksi. Ennen pukeuduin tosi paljon kaikkiin räikeisiin vaatteisiin, mutta nyt ne on jo melko ehdoton nounou.

Täydellinen vaatekaappi on edelleen mulla kesken ja sieltä puuttuu paljon sellaisia perusjuttuja, mitä tarvisin. Kiinnostaisiko teitä postaus, johon laittaisin ostoslitaa mitä kaipaisin vielä mun täydellistä vaatekaappia varten?

Huppari Saatu kauan aikaa sitten | Farkut Gina Tricot | Kengät Jeffrey Campbell | Urheilurintsikat Gina Tricot

10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Vitsi toi kaunis auringonlasku ja pinkki huppari näyttää kivalta ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitokset ja ihana kuulla että tykkäsit näistä kuvista! Tuo tausta sopi yllättävän hyvin tämän asun kanssa yhteen <3

      Poista
  2. Tällaiset postaukset on aina niin mielenkiintoisia lukea, itselläkin kun on oma tyyli hieman hakusessa. Ja ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla,näitä postauksia on kiva aina kirjoitella kun saa kirjoitusinspiksen päälle! Ja kiitokset sullekin <3

      Poista
  3. Kiva asu, etenkin noi kengät on aivan ihanat!<3 Mulla on toi sama juttu, et pukeudun fiiliksen mukaan :) Välillä on naiselliset, klassiset vaatteet ja välillä rennommat hupparit ja colleget. Tai aika usein myös treenivaatteet menee arjessa. Musta siitä tyylistä ei tartte ottaa stressiä. Yhdistää ne vaatteet mistä tykkää :) Ja joo,lisää tyylipostauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset Jonna! <3 se on kyllä kaikista paras ratkaisu pukeutua just niinkuin ite huvittaa! Näitä tyylipostauksia olisi kiva toteuttaa kuhan saa kunnon aiheen ja tekstin postausta varten :)

      Poista
  4. Siis mä oon aivan samanlainen! Tykkään myös pukeutu siististi ja naisellisesti, mutta samalla hupparit huutaa mun nimeä! Onneksi voi päivästä riippuen valita mitä haluaa pukea😊

    https://simplylovingstyles.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee en siis oo ainoa joka tykkää pukeutua monella tapaa :D mut onneks justiin voi pukeutua just niinkuin haluaa :)

      Poista